Postin aikaisempi jakelu maaseudulla on pian mahdollista

Eduskunta päätti keskiviikkona 23.2. postipalvelulain kotimaan laatustandardin muuttamisesta, mikä mahdollistaa postin jakelun harvaan asutuilla alueilla nykyistä aikaisemmin. Aikaistettu jakelu ei tule automaattisesti voimaan kaikkialla, vaan ainoastaan alueilla, joilla Suomen Posti ja alueen valtalehden kustantaja yhdessä sopivat aikaistetun jakelun käyttöönotosta. ”Suomen Posti on tyytyväinen eduskunnan päätökseen. Lainmuutos mahdollistaa sen, että maaseudun ja haja-asutusalueen palvelua voidaan kehittää”, sanoo johtaja Juha Salovaara Suomen Postista. Nykyisin noin 340 000 taloutta saa sanomalehtensä päiväpostin mukana. Sekä sanomalehtitalot että lehtien tilaajat haluavat saada päivän lehden luettavaksi jo aamulla. Tämä edellyttää sitä, että postin jakeluprosessia aikaistetaan ja postinjakelu aloitetaan aamulla joitakin tunteja nykyistä aiemmin. Kaikki 1. luokan kirjeet eivät ehdi tällöin mukaan. Jos kirje on lähetetty saman postikeskuksen alueelta, se ehtii aikaistettuun jakeluun. Noin puolet 1. luokan kirjeistä on tätä alueiden sisäistä postia. Lainmuutoksessa kirjeen kulkunopeuden laatustandardin tavoitetasoa alennetaan nykyisestä 95 prosentista 85 prosenttiin, eli 85 prosenttia kaikista 1. luokan kirjeistä on oltava perillä seuraavana työpäivänä. Lisäksi laissa määritellään, että 98 prosenttia 1. luokan kirjeistä tulee olla perillä viimeistään toisena työpäivänä. 1. luokan kirjeen palvelutaso voi muuttua vain jos lehden palvelutaso paranee. Lainmuutoksella ei ole vaikutusta kaupungeissa ja taajamissa jaettavien kirjeiden kulkunopeuteen. Laki tulee voimaan keväällä 2005. Posti voi nyt käynnistää neuvotteluja lehtiasiakkaittensa kanssa. Muutoksia jakelussa ei ole siis tapahtumassa välittömästi. Arvioiden mukaan ensimmäiset varhaistetut jakelut päästään aloittamaan aikaisintaan loppuvuonna 2005. ”Jakelua voidaan aikaistaa ainoastaan sellaisilla alueilla, joilla asiasta päästään sopimukseen alueen sanomalehden kanssa. Vielä tässä vaiheessa emme pysty sanomaan, missä aikaistettu jakelu otetaan käyttöön. Muutoksissa on huomioitava myös sellaisten valtakunnallisten sanomalehtien tarpeet, jotka eivät ehdi varhaiseen jakeluun”, Juha Salovaara toteaa. Posti on kokeillut jakelun aikaistamista yli vuoden ajan eräissä kunnissa haja-asutusalueilla. Saadut kokemukset ovat olleet pääasiassa myönteisiä, niin Postille kuin postinsaajillekin. Kokeilujen kautta on pystytty myös tunnistamaan varhaistetun jakelun joillekin asiakkaille tuomia ongelmia, joihin nyt pyritään etsimään ratkaisuja. Taustatietoja: Sanomalehti · Noin 2,1 miljoona kotitaloutta kaupungissa ja taajamissa saa sanomalehtensä aikaisin aamulla omana jakeluna. Muu posti tulee päivällä perusjakelussa. · Noin 340 00 kotitaloutta saa sanomalehden perusjakelussa päiväpostin mukana. · Suomessa ilmestyy kaikkiaan 199 sanomalehteä. Niistä joka päivä ilmestyviä on 30 ja päivälehtiä (4-7-päiväisiä) kaikkiaan 53. *) · Suomi sijoittuu maailmassa kolmanneksi Norjan ja Japanin jälkeen tilastoitaessa tilattujen lehtien levikkiä suhteessa asukasmäärään. Tämä suhdeluku oli vuonna 2002 Suomessa 532 lehteä 1 000 asukasta kohti. *) Kirje · Postin jakeluverkossa kulkee vuodessa vajaa 1000 miljoonaa kirjettä, eli keskimäärin 4 miljoonaa työpäivää kohden. · Kaikista kirjeistä 45 prosenttia on 1. luokan kirjeitä. · 1. luokan kirjeistä 13 prosenttia jaetaan haja-asutusalueilla, osa siitä on postikeskuksen sisäistä liikennettä · Kirjeistä 55 prosenttia on 2. luokan kirjeitä, kuten suurten lähettäjien laskut yms. *) Lähde: Sanomalehtien Liitto LISÄTIETOA: johtaja Juha Salovaara, puh. 020 451 4647, juha.salovaara@posti.fi viestinnän yhteyshenkilö: tiedottaja Marikka Hyttinen, puh. 020 451 7419

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2010 oli 1 142 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 19 300. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Liitteet & linkit