Suomen ja Viron Postit tiivistävät yhteistyötä sopimuksella

Suomen Posti Oyj ja AS Eesti Post ovat tehneet kuljetuspalveluita koskevan kahdensuuntaisen sopimuksen. Sopimus tiivistää Postien välistä yhteistyötä ja tuo uusia kuljetusmahdollisuuksia kummankin Postin yritysasiakkaille, kuten Viroon toimintaansa laajentaville suomalaisyrityksille. Samassa yhteydessä Eesti Post otti käyttöönsä ensimmäisenä Baltian Postina elektronisen lähetystenseurannan, jonka avulla sekä lähettäjä että vastaanottaja voi internetin välityksellä seurata lähetyksen kulkua. Suomen Postilla järjestelmä on ollut kattavasti käytössä vuodesta 2000 asti. Jatkossa Suomen Postin kuljetuspalvelut ovat suoraan virolaisten ja vastaavasti Eesti Postin palvelut suomalaisten yritysten käytössä. Jakeluajat nopeutuvat Bto B -liikenteessä siten, että lähetykset ovat perillä lähettämistä seuraavana päivänä suurimpien kaupunkien välillä. Virolaiset asiakkaat voivat ottaa käyttöönsä mm. Suomen Postin osoitekorttien tulostusohjelman, Prinetin. Yhtenäisestä Viron ja Suomen kattavasta nopeasta kuljetusverkosta hyötyvät myös Postin varastopalveluasiakkaat. Postilla on Tallinnassa pitkälle jalostettuja varastointiratkaisuja tarjoava tytäryritys Logia Estonia Oü, jossa varastoidaan sekä Suomen että Baltian maiden markkinoille jaettavia tuotteita. Ilman nyt solmittua kattavaa kuljetussopimustakin Suomen ja Viron Postit ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1992 saakka. Ensimmäiset suomalaiset postimyyntiyritykset laajensivat toimintaansa Viroon Suomen Postin kautta vuonna 1993. Kynnys aloittaa etäkauppa internetin välityksellä kummassa tahansa maassa madaltuu nyt entisestään. Lisätietoja johtaja Juha Koskinen, Suomen Posti Oyj, puh. 020 451 8584

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2010 oli 1 142 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 19 300. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Tilaa

Liitteet & linkit