World Design Helsinki 2012 saa uudet postimerkit

Report this content

Kahdeksan parasta kilpailutyötä on valittu

Future City -suunnittelukilpailu on ratkennut ja 1 422 kilpailutyön joukosta on valittu kahdeksan ehdotusta, jotka julkaistaan ensi vuoden tammikuussa World Design Helsinki 2012 –postimerkkeinä. Internetissä järjestetyssä kilpailussa yleisö antoi suosikeilleen yhteensä 15 038 ääntä. Voittajamerkit valittiin yleisöäänestyksen ja tuomariston arviointien pohjalta.

Kilpailun voittajien joukossa on graafisen suunnittelun ammattilaisia ja harrastelijoita sekä kaksi lasta. Kilpailussa palkitut työt olivat helsinkiläisen graafisen suunnittelijan Chloe Chapeaublancin Future City, helsinkiläisen tekstiilitaiteen maisteriopiskelijan Sini Henttosen Onnela, tamperelaisen tekstiilisuunnittelijan Katja Hynnisen Citykani, helsinkiläisen koululaisen Daniel Kallströmin Kaupungin liike, lahtelaisen graafisen suunnittelijan Ville Korhosen Asenne, 5-vuotiaan espoolaisen Elias Ollilan Tulevaisuus rohkeana sekä helsinkiläisen freelancer-graafikko Varpu Kankaan kaksi työtä Color Power ja Mix.

        

Kaikki palkittuihin ja kilpailuun osallistuneisiin töihin voi tutustua kilpailusivustolla: www.futurecity.fi. Voittajamerkkien kuvat ovat ladattavissa median käyttöön Itellan kuvapankissa:  http://www2.emmi.fi/digilibrary/?cart=386-lkkfgmljcd&language=FI 

 

Kilpailutöiden suuri määrä yllätti tuomariston

Tuomaristoon osallistuneen graafikko/kirjailija Matti Remeksen mukaan voittajien valinta oli haastavaa, koska kilpailutöiden suuri määrä ylitti reilusti odotukset ja töiden taso oli vaihteleva.

”Yleisvaikutelma oli kuitenkin erinomainen. Heti ensisilmäyksellä näimme, että töiden joukosta kyllä löytyy postimerkeiksi soveltuvia. Kilpailutöissä oli paljon valokuvia ja kuvamanipulaatioita, mutta suurin osa töistä oli kuvituksellisia. Moni tekijä oli ottanut osaa kilpailuun usealla työllä”, hän kuvailee.

Kilpailun suosio kertoo Matti Remeksen mielestä selvästi, että postimerkit ja yhteinen kaupunkitulevaisuus kiinnostavat ihmisiä. ”Kilpailutöistä voi päätellä, että moni haluaa kaupunkiin lisää puita ja viheralueita. Ehkäpä me suomalaiset näemme tulevaisuuden kaupungin maaseudun ja rakennetun ympäristön yhdistelmänä.”

Kilpailun tuomaristoon kuului Remeksen lisäksi taidegraafikko Jukka Kinanen, joka on myös Itella Oyj:n taidetoimikunnan jäsen. Itella Posti Oy:tä tuomaristossa edustivat taidetoimikunnan puheenjohtajana toimiva kehitysjohtaja Markku Penttinen, tuotepäällikkö Tommi Kantola, tuotepäällikkö Petri Pohjolainen ja liiketoimintajohtaja Rita Sadinkangas.

World Design Capital Helsinki 2012:n nimeämät edustajat tuomaristossa olivat WDC-hankkeen tuottaja Martta Louekari ja luova johtaja Teemu Suviala Kokoro & Moista.

Postimerkkivihko ilmestyy 23.1.2012

Nyt valitut merkit julkaistaan 23.1.2012 postimerkkivihkossa, jossa on merkkien lisäksi tietoa myös World Design Helsinki 2012 -hankkeesta. Lisäksi kilpailun voittajat saivat kukin 1 500 euron arvoisen rahapalkkion.

Suunnittelutoimisto Kokoro & Moi viimeistelee postimerkkien lopullisen ulkoasun ja lisää merkkeihin mm. maksumerkinnät ja maatunnukset.

Itella Posti Oy:n järjestämä kilpailu on osa World Design Capital Helsinki 2012 -hanketta.

Lisätietoja:

Kilpailusivusto: www.futurecity.fi  

Itella Viestintä
viestintäpäällikkö Sara Lindström, puh. 050 566 6851,
sara.lindstrom@itella.com, voittajien haastattelupyynnöt

Itella Posti Oy
tuotepäällikkö Tommi Kantola, puh. 020 451 5531,
tommi.kantola@posti.fi 
kehitysjohtaja Markku Penttinen, puh. 020 451 5519,
markku.penttinen@posti.fi  
liiketoimintajohtaja Rita Sadinkangas, puh. 020 451 4671,
rita.sadinkangas@posti.fi 

World Capital Design Helsinki 2012
vastaava tiedottaja Maarit Kivistö, puh. 040 766 9957,
maarit.kivisto@wdchelsinki2012.fi 

Future City -suunnittelukilpailu Facebookissa
http://www.facebook.com/fc2012  

Voittajatöiden kuvat median käyttöön:
Itellan kuvapankista löydät kuvia tiedotusvälineiden käyttöön. Kuvamateriaalia on saatavissa konsernin nettisivujen Media-osiosta www.itella.fi/media (Kuvapalvelu, Postimerkit). http://www2.emmi.fi/digilibrary/?cart=386-lkkfgmljcd&language=FI

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2010 oli 1 142 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 19 300. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi