TOIMISTOMARKKINOILLA AINUTLAATUISEN SYVÄ KAHTIAJAKO

Report this content

Parhaat toimistotilat kiinnostavimmilla paikoilla pystyvät nostamaan vuokria, kun muilla on yhä kovat hintapaineet. Näin kertoo kansainvälisen kiinteistöasiantuntijan JLL:n pohjoismainen toimitilakatsaus.

Suomen talouden vahvistuminen on lisännyt laadukkaiden toimistotilojen kysyntää. Kun yritykset kilpailevat entistä kovemmin muun muassa ICT-alan ammattilaisista, ovat hyvällä paikalla sijaitsevat, viihtyisät toimitilat tärkeä väline kisassa. Siksi toimistotilojen yhteyteen halutaan aiempaa useammin mukavuustekijöitä ja viihtyvyyttä lisääviä tiloja.

Vahva reaalitalous ja hyvä käyttäjäkysyntä nostavat vuokria ja pienentävät vajaakäyttöä. Vähemmän kiinnostavat toimistotilat eivät kuitenkaan ole hyötyneet talouden piristymisestä.

”Toimistotilamarkkinoiden kahtiajako on syvempi kuin koskaan aiemmin”, tiivistää JLL:n Suomen toimitusjohtaja Tapani Piri.

Espoossa tyhjä toimistotila lisääntynyt roimasti

Pääkaupunkiseudun suurista kunnista Espoossa on eniten vapaata toimistotilaa, vaikka kaupungissa on toisaalta Keilaniemen kaltaisia haluttuja alueita. Toimistotiloista on Espoossa tyhjänä 22 prosenttia, kun Vantaalla vastaava prosenttiluku on 10,7 ja Helsingissä 14. Helsingin ydinkeskustassa toimistotilasta on tyhjänä vain 6,9 prosenttia.

Kuilu Helsingin ydinkeskustan ja muiden välillä on syventynyt syksystä 2017. Esimerkiksi Espoossa vapaata tilaa oli tuolloin 18,7 prosenttia eli yli kolme prosenttiyksikköä nykyistä vähemmän. Helsingin kantakaupungissa tyhjä tilan osuus on vähentynyt noin prosenttiyksikön.

”Huomattava osa Espoon tyhjistä tiloista on hajallaan olevaa vanhaa rakennuskantaa, heikkolaatuisia tiloja kaukana joukkoliikenteestä. Modernit tilat metroradan tai rautatien varrella ovat hyvinkin haluttavia”, sanoo Tapani Piri.

Espoon vuokrataso on pysynyt lähellä Helsingin tasoa alemmasta täyttöasteesta huolimatta. Keskimääräinen neliövuokra on Espoossa 234 euroa, kun Helsingissä luku on vain kuusi euroa enemmän. Vantaa on vastaavasti kuusi euroa Espoota edullisempi. Helsingin ydinkeskustan vuokrat ovat täysin omassa luokassaan yli 60 prosenttia Espoon keskimääräisen yläpuolella.

“Pieni ero parhaissa vuokrissa kertoo nimenomaan siitä, että hyvälaatuinen tila hyvällä sijainnilla hinnoitellaan suunnilleen samaan tasoon kaikissa näissä kunnissa, ja vain Helsingin keskusta erottuu joukosta”, toteaa Piri.

Kiinteistökehitys kasvaa nopeasti

Toimistomarkkinoiden kahtiajako on osaltaan vauhdittanut kiinteistökehittäjien nopeaa esiinmarssia. Uusia kansainvälisiä toimijoita tulee markkinoille ja myös kotimaiset toimijat ovat aktivoituneet.

Joustavat vuokratilat ovatkin nyt kysyttyjä. Kehityksen takana on fakta, että asiakas on nyt vaatelias kuningas, jonka toiveita kannattaa kuunnella.

”Dynaaminen kiinteistökehitys mahdollistaa kasvun hedelmien korjaamisen. Rakennuskanta kannattaa muuttaa vastaamaan kysyntää tai purkaa ja korvata uudemmalla, sanoo Piri.

Tapani Piri

358 40 7525417

tapani.piri@eu.jll.com

JLL (NYSE: JLL) is a leading professional services firm that specializes in real estate and investment management. A Fortune 500 company, JLL helps real estate owners, occupiers and investors achieve their business ambitions. In 2016, JLL had revenue of $6.8 billion and fee revenue of $5.8 billion and, on behalf of clients, managed 4.4 billion square feet, or 409 million square meters, and completed sales acquisitions and finance transactions of approximately $136 billion. At year-end 2016, JLL had nearly 300 corporate offices, operations in over 80 countries and a global workforce of more than 77,000. As of December 31, 2016, LaSalle Investment Management has $60.1 billion of real estate under asset management. JLL is the brand name, and a registered trademark, of Jones Lang LaSalle Incorporated. For further information, visit http://www.jll.com/.

Multimedia

Multimedia