JHL:N EDUSTAJISTOVAALIEN ÄÄNESTYS ALKAA 12.3. KLO 00

TIEDOTE 8.3.2012.Suomen suurin ammattiliitto, 240 000 jäsenen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL äänestää itselleen uudet päättäjät edustajistovaaleissa 12.-28. maaliskuuta.

Edustajistovaalien äänestys alkaa maanantaina 12.3. klo 00. Vaaleissa voi äänestää sähköisesti tai postitse. Sähköinen äänestys päättyy tiistaina 20.3. klo 24. Postiäänestyksessä palautuskuoren pitää olla perillä viimeistään keskiviikkona 28.3. klo 12.

JHL:n vaalimainonta alkaa 9.3. televisiossa ja radiossa. Mainoksissa kerrotaan, kuinka JHL ajaa hyvinvoinnin tekijöiden työhön tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja huolenpitoa.

Äänioikeutettuja JHL:n jäseniä on vaaleissa noin 230 000.

Edustajisto on JHL:n korkein päättävä elin. Sen 120 paikkaa tavoittelee 1 160 ehdokasta 11 vaalipiirissä. Vaalipiireinä toimivat JHL:n aluetoimistoalueet. Vaalissa jäsen äänestää oman vaalipiirinsä ehdokasta. Hän voi äänestää muunkin sopimusalan kuin omansa ehdokasta. Eri sopimusalojen edustus turvataan tasauspaikkajärjestelmällä. Edustajia valitaan kunnan sopimusalalta 81, yksityisiltä aloilta 33, valtiolta viisi ja kirkolta yksi.

Ehdokkaiden näkemyksiin voi tutustua vaalikoneella www.jhl.fi/vaalikone

Uusi edustajisto kokoontuu Helsingissä 5.-7.6. jolloin se valitsee liiton johdon ja hallituksen sekä päättää liiton viiden vuoden strategiaohjelman.

Vaaliautoja liikkeellä

JHL:n 11 vaalipakettiautoa kiertävät vaalien ajan jokaisessa vaalipiirissä. Vaalipakuilla JHL:n jäsenet voivat tutustua alueen ehdokkaisiin ja äänestää sähköisesti. Kaikki vaaliautoilla käyneet JHL:n toiminnasta kiinnostuneet voivat osallistua vaaliauton arvontoihin.

Yksi vaalipaku kiertää kahden viikon aikana keskimäärin 20-30 kunnassa ja työpaikalla. Yhteensä vaaliautot käyvät noin 300 kunnassa ja hyvinvointipalvelujen työpaikalla. Tarkat aikataulut löytyvät JHL:n aluetoimistojen sivuilta edustajistovaalit-osiosta osoitteesta http://www.jhl.fi/portal/fi/aluetoimistot/

Vaalien aikana JHL tuo hyvinvoinnin teemoja esille paitsi työpaikoilla myös TV-mainoksissa, radioissa ja maakuntalehdissä. Televisio- ja radiomainokset pyörivät 9.-23.3. välisen ajan. Maakuntalehdissä kerrotaan vaalipakujen aikatauluista 10.-12. maaliskuuta.

JHL ajaa jäsentensä työelämään oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja huolenpitoa kaikilla hyvinvoinnin sektoreilla - kuntatyöpaikoilla, valtiolla, yksityisen hyvinvointialan tehtävissä ja seurakunnissa.

JHL:n yhteisöjäsenliitot Aliupseeriliitto, Merivartioliitto, Tulliliitto ja Vankilavirkailijain liitto eivät ole vaaleissa mukana, koska niillä on omat hallintonsa. Niillä kullakin on JHL:n edustajistossa yksi paikka, jonka ne täyttävät suoraan. Niillä on yhteensä noin 10 000 jäsentä.



Lisätietoja:

Puheenjohtaja Jarkko Eloranta 0400 912 399
Järjestöpäällikkö Pekka Soini 0400 484 265
Järjestöyksikön vastaava Mauri Keskinen 040 310 1247

Ammattiliitto JHL:n 240 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Kunnissa, valtiolla, yrityksissä ja seurakunnissa. www.jhl.fi

Social Media Pitch:
JHL:N EDUSTAJISTOVAALIEN ÄÄNESTYS ALKAA 12.3. KLO 00