K-Raudan trendikatsaus 2018 – tuunailu, muunneltavat kodit ja vastuullinen remontointi nostavat suosiotaan

Report this content

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 10.1.2018

Suomen suurin rautakauppaketju katsoi kristallipalloon ja ennusti vuodelle 2018 kolme remontointiin ja asumiseen liittyvää kuuminta trendiä. Tuunailu säilyy edelleen digielämän vastavoimana, elämäntilanteen mukaan muuttuvat kodit kasvattavat suosiotaan ja tietoisuus vastuullisista valinnoista lisääntyy remontoijien keskuudessa.

1.       Tuunailu ja omilla käsillä tekeminen

Lisääntyvän digitaalisuuden vastavoimana kasvaa edelleen tuunailun merkitys. Omilla käsillä tekeminen, tulosten näkeminen heti ja halu oppia uusia taitoja tekevät maker-trendistä erittäin voimakkaan. Digiaika myös tukee trendin voittokulkua: inspiraatiota neuleohjeista puutöihin ja pyörän korjausvinkkeihin haetaan ja jaetaan sosiaalisessa mediassa.

”Usein tuunailussa on kunnianhimoiset, unohtumaisillaan olevaa kulttuuriperinnettä säilyttävät tavoitteet. Maker-henkisen sisustajan käsissä monien mielestä turhan vanha ja kulunut tavara voi saada uuden mahdollisuuden. Esimerkiksi entisöintiin sopivat kalkkimaalit, jotka saavat maalatun pinnan näyttämään patinoituneelta, ovat tuunaajien suosikkeja,” kuvailee Päivi Laitinen-Slotte, K-Raudan Visual Manager.

Tuunailuun: Chalky Finish -maalit, tapetti Sense of Silence Boråstapeter ja ruusukullan värinen spraymaali Cello Hybrid

2.       Muunneltavat kodit

Kodin pitää muuntautua asukkaan tarpeiden mukaan. Tihentyvä kaupunkirakenne on nostanut esiin pienten kotien tarpeen. Toisaalta kodissa halutaan asua entistä pidempään ja sen pitää olla toimiva myös seniori-ikäisenä.

Kaupungin palvelujen läheisyydessä sijaitsevien miniasuntojen asukkaat nojautuvat yhteisöihinsä ja syövät useammin ulkona, joten kotien keittiötarpeet saattavat vaihdella hyvin kompaktista hieman paremmin varusteltuun. Pienten kotien asukkaiden prioriteetit ovat itse valittuja: työrauha, hyvälaatuinen uni, nopeat liikenneyhteydet ja työ -tai opiskelupaikan välitön läheisyys. Sisustaminen heijastaa vahvasti asukkaan prioriteetteja.

Kompakti koti: Ainoakoti-malliston pienimmässä talossa huoneistoala on 49m2, kerrosala 63m2

”Pieneen kotiin voi virittää levollisen tunnelman kiinnostavien materiaalien avulla. Kekseliäät akustiikkaratkaisut ja liukuovet helpottavat tilojen käyttöä päivän tapahtumien mukaan. Lasi on hyvä, tilan tuntua ja valoa antava materiaali pieniin koteihin”, kertoo Laitinen-Slotte.

Kodin on oltava muokattavissa moniin tarpeisiin. Tulevaisuudessa ikääntyvät ihmiset pystyvät asumaan kotonaan pidempään. Kotihoito lisää tilojen ja välineiden vaatimustasoa, mutta kodin halutaan edelleen näyttävän kodilta. Fiksut apuvälineet mahdollistavat esteettömän suunnittelun ja materiaalivalinnoissa painotetaan kestävyyttä ja helppohoitoisuutta.


Kotona asumisen turvaksi: Polaria Erlau kylpyhuoneavusteet on tehty kierrätettävästä teräksestä

Ainoakoti Kaari -esite esteettömistä talomalleista

3.       Remontoinnin vastuullisuus

Kuluttajan kasvanut tietoisuus vastuullisuudesta näkyy valinnoissa aikaisempaa selvemmin. Siivouspäivä, 100tavaraa ja useat eri kierrätystempaukset tukevat osallistavaa ja vastuullista kulttuuria. Vastuuntunto ulottuu sosiaalisesta vastuusta taloudellisiin valintoihin. Tavaraa hankitaan tarpeeseen, mutta sen on oltava myös kestävää ja vastuullisesti tuotettua.

Korjausvelan purkaminen vanhoilla asuinalueilla on myös vastuullista. Sen avulla voidaan säästää käyttökelpoisia rakenteita ja parantaa energiatehokkuutta.

”Remontoinnin vastuullisuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Remonttivalinnoilla voidaan myös vähentää kokonaiskulutusta esimerkiksi vettä säästävän vesikalusteen avulla”, kertoo Laitinen-Slotte.

Syksyllä lanseerattu K-Raudan remonttineuvonta antaa vinkkejä ja vastauksia myös vastuulliseen remontointiin liittyvissä kysymyksissä.

K-Raudan Remontointi-sivut auttavat remontin suunnittelussa.

Kysy mitä vaan remontoinnista, K-Raudan Remonttineuvonta vastaa.


Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Jessica Diktonius, K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kauppa, 040 709 9176, jessica.diktonius@kesko.fi




K-Rauta – Yllättävän helppoa

Me uudistuvassa K-Raudassa autamme niin kodin kunnostamisen ensikertalaisia kuin ammattilaisiakin onnistumaan rakentamisessa ja remontoinnissa mahdollisimman vaivattomasti. Laajin valikoima ja parhaat palvelumme varmistavat, että projektisi onnistuu – niin kivijalassa kuin verkossakin. Sinua palvelee 136 uudistunutta kauppaa kattaen koko Suomen Tammisaaresta Ivaloon. K-rauta.fi



Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit