Tällaiset valaisimet kiinnostavat nyt suomalaisia

Report this content

K-RAUTA TUOTETIEDOTE 29.9.2016

Onnistunut kodin valaistus luo kodin hengen, parantaa vireyttä sekä tehostaa työskentelyä. Valaistus on myös yksi tärkeimmistä kodin viihtyisyyttä ja turvallisuutta lisäävistä tekijöistä. Syksyn myötä valaistusasiat ovat erityisen ajankohtaisia. Suomalaiset ovat valmiita panostamaan valaistukseen ja visuaalisuuden sekä käytännöllisyyden lisäksi valaistukselta toivotaan esimerkiksi energiatehokkuutta sekä muunneltavuutta.

Käytännöllisyys, energiatehokkuus ja tyyli

Sisustusvalaisimet tulee valita sen mukaan pitääkö niiden luoda yleis-, paikallis-, kohde- vai tunnelmavalaistusta. Kannattaa myös miettiä haluaako kiinteitä vai liikuteltavia valaisimia, kuten lattiavalaisimia. Valitse esimerkiksi ruokailutilan valaisin ruokapöydän kokoon sopivaksi ja huomioi valaisinten sijoittelussa myös häikäisemättömyys. Himmentimet lisäävät valaistuksen muunneltavuutta ja valaisinten käyttömukavuutta. Valaisinten yhteneväinen tyyli samassa tilassa voisi olla myös asia, johon kannattaisi kiinnittää huomiota.

Jatkuvasti käytettävän yleisvalaistuksen valonlähteenä kannattaa suosia energiaa säästäviä LED-lamppuja, jotka ovat ystävällisiä sekä lompakolle että ympäristölle. Usein sytytettäviin ja lyhyitä aikoja käytettäviin valaisimiin kannattaa hankkia LED-lamput. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi vaatehuoneet ja wc-tilat.

Monenlaiseen sisustukseen sopivat valkoiset ja mustat valaisimet ovat suosittuja. Myös rouheat pinnat valaisimissa sekä teollinen tyyli ovat trendikkäitä. Katso Cellon TOP 5-valaisimet, vinkit mm. valaistussuunnitteluun, LED-valaistukseen, eri huoneiden valaistusvoimakkuuksiin sekä ulkovalaistukseen K-raudan sivuilta.

K-rauta on Suomen merkittävimpiä valaisinmyyjiä. Valaisinvalikoimassamme on yli 2000 tuotetta, ja tilaustuotteiden myötä määrä nousee kymmeniin tuhansiin. K-raudasta löytyvät ulkovalaisimet, kosteantilanvalaisimet, saunan valaisimet, työvalaisimet ja sisustusvalaisimet. 

Tutustu uuteen Cello-valaisinesitteeseen 

Lataa lisää painokelpoisia valaisinkuvia Mediapankistamme

Lisätiedot: 

Category Manager Jukka Honkanen, Kesko rauta- ja sisustuskauppa  jukka.honkanen@kesko.fi puh. 050 3699517

ps. Lahjoitamme jokaisesta vuoden 2016 aikana myydystä Cello-valaisimesta 50 senttiä Naisten Pankin Ugandan naisyrittäjyyshankkeelle.

Mere Sundqvist
Viestintäkoordinaattori
Kesko | rauta- ja sisustuskauppa | K-rauta
mere.sundqvist@kesko.fi  puh. 050 4334078 

 www.k-rauta.fi  

Kansainvälinen K-rauta on rakentamisen, remontoinnin, pihan ja puutarhan sekä sisustamisen ja kodin kalustamisen paras kumppani. K-rauta on Dream Builder, joka auttaa ideoimaan ja toteuttamaan asiakkaidensa unelmat. Palvelemme asiakkaitamme kattavin sähköisin palveluin ja Suomessa paikallisesti 46 K-raudassa Kirkkonummelta Rovaniemelle.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit