Aleksi Siltanen kahden K-Marketin kauppiaaksi Helsingin Etu-Töölössä

KESKO ALUETIEDOTE 28.3.2017

Aleksi Siltanen (27) aloittaa K-kauppiasuransa huhtikuussa K-Market Pohjoisen Rautatiekadun kauppiaana. Heinäkuussa Aleksille siirtyy myös kivenheiton päässä sijaitseva K-Market Lapuankatu.

Aleksi on työskennellyt kaupan alalla 12 vuoden ajan, joista viimeiset kuusi vuotta kasvattikauppias Atte Parosen matkassa ensin Iivisniemen K-Marketissa ja sitten K-Market Manskulla. Takana on myös harjoittelujakso K-Market Jätkäsaaressa. Kauppiasuralle Aleksin ajoi halu päästä toteuttamaan omaa visiota omassa kaupassa.

K-Market Pohjoinen Rautatiekatu avattiin helmikuussa. K-Market Lapuankatu puolestaan on entinen Valintatalo, joka muutettiin K-Marketiksi viime syksynä.

"Lähden rakentamaan kaupoista uuden ajan moderneja kyläkauppoja kaupungin keskellä. Aion huomioida kauppojen valikoimissa vahvasti ruokatrendit ja pyrin rakentamaan asiakkaillemme erittäin positiivisen kauppakokemuksen. Tulkaa moikkaamaan ja tutustumaan uuteen lähikauppaan!" K-kauppias Aleksi Siltanen kehottaa.

Aleksi Siltasen kaupat työllistävät yhteensä noin 15 kaupan osaajaa. Aleksin vapaa-aika kuluu lasten ja vaimon kanssa touhutessa. Kuva K-kauppias Aleksi Siltasesta on liitteenä. 

K-Market Pohjoisen Rautatiekadun aiempi kauppias Marko Alander lopettaa kauppiasuransa terveydellisistä syistä.

Aleksi Siltasen K-Marketit Helsingissä: 

  • 4/2017 alkaen: K-Market Pohjoinen Rautatiekatu (os. Pohjoinen Rautatiekatu 30)
  • 7/2017 alkaen: K-Market Lapuankatu (os. Lapuankatu 4)

Ruokakaupan palveluiden lisäksi kaupoista löytyy asiakkaiden toivomia lähipalveluita kuten Matkahuollon pakettipalvelu (K-Market Lapuankatu), Osta & Nosta -käteispalvelu ja Veikkauksen pelit.

Lisätietoja:
K-kauppias Aleksi Siltanen, puh. 045 278 4010.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi.

Avainsanat:

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia