Hanna Marttila kauppiaaksi K-Market Eväskonttiin Pyhäjoelle

Report this content

Hanna Marttila (29) aloittaa kauppiasuransa K-Market Eväskontissa Pyhäjoella helmikuun 1. päivänä. 

KESKO ALUETIEDOTE 11.1.2017

Hanna Marttila on kauppias toisessa polvessa. Hän on valmistunut tradenomiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta vuonna 2011 ja Ruokakeskon kauppiasvalmennuksesta marraskuussa 2016. Kaupan työ on tuttua, sillä Hanna on työskennellyt isänsä kaupoissa yläasteelta lähtien opiskelujen ohella. Ennen kauppiaaksi siirtymistään hän on työskennellyt K-supermarket Välivainiolla.

- Nautin työstä kaupassa ja odotankin innolla kauppiuuden tuomia uusia haasteita. Pitkäaikainen haaveeni on nyt toteutumassa, kun pääsen aloittamaan oman kauppiasurani, kertoo Hanna Marttila.

Kauppiaaksi ryhtyvälle Marttilalle on tärkeää, että kaupan henkilökunta voi hyvin ja sitä kautta hyvä yhteishenki ja lämmin ilmapiiri välittyvät myös asiakkaille. Hanna haluaa tehdä kaupassakäynnistä asiakkaalle mahdollisimman vaivatonta.

- Odotan jo kovasti, että pääsen tutustumaan asiakkaisiimme! Tavoitteenamme on tarjota paikkakunnan parasta asiakaspalvelua, joten tulkaahan rohkeasti juttusille ja kertomaan toiveita ja ehdotuksia, kannustaa tuore kauppias.

K-Market Eväskontti työllistää 5-6 työntekijää.

Vapaa-ajalla kauppiaan päivittäisestä ulkoilusta pitävät huolen kaksi cairnterrieriä ja lisäksi hän harrastaa hiihtoa ja joogaa.

Lisätietoja: K-kauppias Hanna Marttila, puh. 050 342 0370

Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä tuo hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit