Joni Huovila K-kauppiaaksi K-Market Torinrantaan Oulussa

Report this content

Joni Huovila aloittaa K-kauppiaana K-Market Torinrannassa 6.1. alkaen.

– Siirryn kauppiaaksi Ouluun positiivisin ja innostunein mielin. Kauppapaikkana Torinranta eroaa nykyisestä kaupastani K-Market Vaarintorista täysin. Uusi kauppa sijaitsee vilkkaan kävelyreitin varrella Oulun keskustassa ja vanha kauppa pienessä maalaispitäjässä, kertoo Huovila.

Huovila toimii K-Market Vaarintorin kauppiaana Piippolassa Siikalatvalla tammikuun 2019 loppuun, jonka jälkeen Vaarintorin avaimet luovutetaan kauppiasuralle astuvalle uudelle K‑kauppiaalle.

– Heti kun tätä kauppapaikkaa minulle tarjottiin, ajattelin, että tässä se nyt on! Olen saanut kokea elämysrikkaat kolme vuotta kauppiaana K-Market Vaarintorilla ja rakentaa henkilökunnan kanssa uudenlaista, palvelevaa ja ennen kaikkea asiakkaiden näköistä kauppaa, joten tätä samaa fiilistä aion tuoda mukanani myös Torinrantaan, kertoo Huovila.

– Kauppapaikkana Torinranta on melko uusi, siisti ja henkilökunta on pitkäaikaista ja ammattitaitoista. Ensin aion tutustua rauhassa alueen asiakkaisiin ja kuulostella heidän ajatuksiaan kaupan kehittämisessä, Huovila sanoo.

– Ajatuksena minulla on tuoda Torinrantaan entistä ruokaisampi ja palvelevampi, aito, asiakkaittensa näköinen K-ruokakauppa, summaa Huovila.

K-Market Torinrannassa työskentelee neljä vakituista työntekijää kauppiaan lisäksi.

Lisätietoja:
K-kauppias Joni Huovila, p. 045 632 8664

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi
 

Tilaa