Juuso Österman ehdolla K-ryhmän Vuoden nuorten työllistäjäksi

K-ryhmä etsi kesän ajan keskuudestaan Vuoden nuorten työllistäjää ja Vuoden nuorta työntekijää. Kumpaankin sarjaan tuli ehdotuksia yhteensä 303 kappaletta. K-Supermarket Eurajoen Portin kauppias Juuso Österman on ehdolla Vuoden nuorten työllistäjäksi. Voittajat julkistetaan K-ryhmän henkilöstön ammattilaismessuilla K-Team Päivillä 4.11.

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 24.10.2017

K-Supermarket Eurajoen Portissa on kaikissa työtehtävissä kaikenikäisiä työntekijöitä. Viidestä osastovastaavasta kolme on 27-vuotiasta kauppiasta nuorempia.

”Oma lähtökohtani on se, ettei ole nuorten töitä tai vanhempien töitä, on vain töitä. Meillä on paljon nuoria, jotka osaavat ottaa vastuuta ja työtehtäviä tarjotaan sen mukaisesti”, sanoo kauppias Juuso Österman.

”Muistan yhä itsekin tarkkaan, millaista on olla nuori ja etsiä omaa alaansa tai koulun ohella töitä. Kun itselle on suotu mahdollisuus tukea tätä kasvuprosessia, haluan ehdottomasti olla mukana kannustamassa nuoria löytämään omia urapolkujaan”, Juuso jatkaa.

Palkatessaan nuoria Juuso kiinnittää eniten huomiota hakijan asenteeseen. Mitään ei tarvitse osata etukäteen, mutta iloisella asenteella ja oppimishalulla pääsee pitkälle. Työt kyllä opetetaan kaupassa. Nuorten työntekijöiden perehdytys ei juurikaan eroa muista työntekijöistä. Ainoa ero on tietokoneiden ja muiden laitteiden käyttö, jota nuorten tarvitsee opetella vähemmän.

K-Supermarket Eurajoen Portissa iloitaan nuorten innokkuudesta työhön, valmiudesta oppia ja uusista tuoreista ideoista.

”Meillä ainakin kaikki nuoret ovat jatkuvasti mukana kehittämässä kauppaa ja ovat valmiita kokeilemaan niitä kauppiaan tyhmempiäkin ideoita. Lisäksi asiakaspalvelussa nuoret ovat ihan loistavia, he ovat iloisia ja palvelualttiita, kauppias sanoo.

Juuso Österman kannustaakin kaikkia työllistämään nuoria.

”Työntekijöitä ei ylipäätään pidä jaotella nuoriin ja vanhempiin. Kaikilla on oma osaamisensa ja kauppiaan tehtävä on hyödyntää kaikkien parasta potentiaalia”, hän sanoo.

K-ryhmän kesän K-duuni -kilpailu oli jatkoa aikaisempien vuosien K-duuni- ja kesäduunikampanjoille. Juuso Östermanin lisäksi Vuoden nuorten työllistäjä -tittelin finalistit ovat Mari Korpikaivo, K-Supermarket Mari, Urjala ja Tiina Kaarto-Alanko, K-Rauta Passeli, Salo. Vuoden nuori työntekijä -tittelin finalisteja puolestaan ovat Samuli Kalliala K-Rauta Lahdesjärvi, Tampere, Joni Koivisto, K-Market Tahmela, Tampere ja Anssi Salminen, K-Market Pirkka, Laihia.

Molempien sarjojen finalistien valintaan vaikuttivat henkilön saama ehdotusten määrä sekä niiden laadullinen sisältö K-ryhmän toimintaperiaatteiden mukaisesti.

Lisätietoja:
K-kauppias Juuso Österman, puh.040 539 3572
Koulutuskoordinaattori Cecilia Jern, puh. 010 533 6263

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit