K-ryhmän markkinaosuus kasvoi Suomen Lähikaupan oston myötä ja on korkeimmillaan 15 vuoteen

KESKO LEHDISTÖTIEDOTE 23.3.2017 KLO 10:15

Tutkimusyritys A.C. Nielsen julkisti tänään tiedot Suomen päivittäistavarakaupan markkinaosuuksista vuodelta 2016. Suomen Lähikaupan osto nosti K-ryhmän markkinaosuuden 37,7 %:iin. K-ryhmällä on myös Suomen laajin ruokakauppaverkosto. 

Nielsenin myymälärekisterin mukaan K-ruokakauppojen markkinaosuus kasvoi vuonna 2016 3,4 %-yksikköä ja oli 36,2%. Kun tähän lasketaan mukaan vielä Suomen Lähikaupan 1,5%:n markkinaosuus ennen yrityskauppaa, nousee markkinaosuus 37,7%:iin. K-ryhmällä on Suomen ylivoimaisesti laajin ruokakauppaverkosto, vuoden 2016 lopussa K-ruokakauppoja oli 1448. Nielsenin tiedot perustuvat koko vuotta 2016 koskeviin lukuihin.

”K-ryhmän vuoden 2016 markkinaosuus oli odotuksiemme mukainen. Strategiamme systemaattinen toteuttaminen on tuottanut tulosta, ja markkinaosuutemme on korkeimmillaan viiteentoista vuoteen”, kertoo Keskon varatoimitusjohtaja ja päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Jorma Rauhala.

”Päivittäistavaramyynti kasvoi Nielsenin myymälärekisterin mukaan vuonna 2016 0,9 % edellisvuoteen verrattuna. Viime vuoden volyymikehitys 1,6 % on paras sitten vuoden 2007. Erityisesti kasvua tuki ruokakauppojen aukioloaikojen vapauttaminen sekä ruoan hintatason lasku. Aukioloaikojen vapauttaminen vaikutti vuonna 2016 erityisesti isojen supermarketien ja hypermarketien kehitykseen. Olemme erittäin iloisia siitä, että K-Supermarket-ketjumme kasvatti selvästi markkinaosuuttaan. Kun huomioidaan päivittäistavaratoimialan tiukka hintakilpailu, voimme olla tyytyväisiä kehitykseemme. Suomalaiset arvostavat yhä enemmän K-ruokakauppojen erinomaiseen laatuun, valikoimaan ja palveluun perustuvaa toimintamallia. Meidän yli 1400 K-ruokakauppaamme eri puolilla Suomea ovat erilaisia, valikoimiltaan ja palveluiltaan paikalliseen asiakaskysyntään räätälöityjä”, kertoo Rauhala.

K-ryhmä jatkaa päivittäistavaratoimialan ja kaikkien ruokakauppaketjujen kehittämistä. Sekä nykyverkostoon että uuteen kauppaverkostoon investoidaan lähivuosina useita kymmeniä miljoonia euroja. Viime vuonna käynnistetty K-Marketin brändiuudistus saa jatkoa tänä vuonna, kun K-Supermarketin ja K-Citymarketin ketjubrändit uudistetaan. 

K-ruokakauppojen lukumäärät 31.12.2016 Nielsenin mukaan

2016 2015
K-ruokakaupat yhteensä 1448 885
K-Citymarket 80 81
K-Supermarket 228 219
K-Market 655 477
Neste K (perustettu 29.3.2016) 54 0
Valintatalo, Siwa, Euromarket** 340 -
Muut 91 108

** Suomen Lähikaupan kaupat 12.4.2016 alkaen

Lisätietoja:
Toimialajohtaja Jorma Rauhala, Kesko, päivittäistavarakauppa, p. 010 5322 211
Viestintäjohtaja Karoliina Partanen, Kesko, päivittäistavarakauppa, p. 010 532 0744

Noin 1400 K-ruokakaupan asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market ja Neste K. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Avainsanat:

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa