K-Supermarket avautuu Ritaharjuun

Report this content

Lähes kaksi kuukautta suljettuna ollut kauppa on uudistettu kauttaaltaan asiakkaiden toiveet huomioiden. Valikoima on laajentunut huomattavasti ja Herkkutorilla on kattava valikoima lihaa ja lähituottajien kalaa.

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 14.2.2018

K-Supermarket tuo Ritaharjuun kauan kaivatun tavallista paremman ruokakaupan. Remontissa kauppa sai reilusti lisätilaa, kokonaisuudessaan tilat ovat nyt noin 1 500 neliötä. Uusi Herkkutori tarjoaa hyvän ja kattavan valikoiman tuoretta kalaa lähitoimijoilta sekä hyvän lihavalikoiman. Valikoima on laajentunut huomattavasti myös kaikissa muissa tuoteryhmissä.

”Haluamme täyttää asiakkaiden odotukset. Nyt alueella on ruokakauppa, josta saa kaiken tarvittavan. Haluan myös kiittää asiakkaita kärsivällisyydestä. Olemme saaneet remontin aikana kannustavaa palautetta ja paljon toiveita, jotka olemme kauppaa ja uutta valikoimaa suunnitellessa huomioineet”, kertoo kauppias Esko Valkola.

Ruokaosaaminen näkyy sekä kaupan valikoimissa että hyvänä palveluna. Jatkossa kaupassa on säännöllisesti yhteistyökumppaneiden ja lähituottajien kanssa yhteistyössä järjestettyjä maistatuksia. Kaupan oma henkilökunta on ruoanvalmistuksen ammattilaisia, heiltä saa vinkit arkeen ja juhlaan.

”Haluamme tarjota ideoita ruuanlaittoon. Uusien tuotteiden kokeilu on helpompaa, kun pääsee maistamaan tuotteita ja saa joko ammattilaisen valmistamaa ruokaa tai testattuja vinkkejä valmistuksesta ja reseptiikasta”, kertoo Valkola.

Viimeisen silauksen kaupalle tuo K-Supermarket-ketjun uudistunut ilme. Väri- ja materiaalivalintojen tavoitteena on inspiroida asiakkaita laittamaan ruokaa ja kokeilemaan eri raaka-aineita rohkeasti. Ilmeuudistus viedään kaikkiin ketjun 220 kauppaan sitä mukaa, kun kauppoja uudistetaan ja uusia kauppoja avataan.

Kaupan avajaisia vietetään torstaista 15.2. klo 10 alkaen monipuolisin avajaistarjouksin. Avajaisviikonloppuna myös lapset pääsevät nauttimaan juhlahumusta ja erilaisia lastentapahtumia on luvassa jatkossakin. Tuttuja tapahtumia, kuten lastenpäiviä, kirpputoreja ja peräkärrykirppiksiä, tullaan myös jatkamaan.

Avajaisnauhan tulee leikkaamaan kello 10 Ritaharjun koulun rehtori Pertti Parpala. K-ryhmästä ovat paikalla K-Supermarket-ketjun johtaja Anne Hujala ja Keskon aluejohtaja Jari Saarinen.

Lisätietoja: K-kauppias Esko Valkola, puh. 040 519 1562

K-Supermarketit ovat tavallista parempia ruokakauppoja, jotka tarjoavat asiakkailleen aina ajankohdan parhaat raaka-aineet ja ideat niin arjen kuin juhlankin ruoanlaittoon. K-Supermarket-kauppias henkilökuntineen rakentaa kauppansa valikoiman oman asiakuntansa mukaan tarjoten runsaasti sekä paikallisia lähituotteita että erikoisuuksia. Monipuolisilla valikoimilla, vastuullisesti toimien ja parasta palvelua tarjoten inspiroimme asiakkaitamme innostumaan ja onnistumaan omassa ruoanlaitossaan! K-Supermarket-ketjuun kuuluu runsaat 220 kauppaa. www.k-supermarket.fi

Tilaa