K-Supermarket IsoKristiinan Teppo ja Liisa Kylmä laajentavat: "IsoK saa kaverikseen kaksi PikkuK:ta"

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 26.6.2017

K-Supermarket IsoKristiinan kauppiaat Teppo Kylmä (39) ja Liisa Kylmä (33) aloittavat elo–syyskuussa myös Kannelkadun ja Vapaudenaukion K-Marketien kauppiaina Lappeenrannassa.

"IsoK saa kaverikseen kaksi PikkuK:ta. Aloitimme kauppiasuramme viisi vuotta sitten juuri Kannelkadulla, eli tämä on meille eräänlainen paluu juurille", Teppo Kylmä sanailee.

"Lähekkäin toisiaan sijaitsevat kaupat tukevat toisiaan. IsoK tunnetaan hyvästä fiiliksestä, ja samaa fiilistä on luvassa uusissa kaupoissamme. Ensimmäiseksi keskitymme tuotteiden saatavuuden ja valikoiman parantamiseen yhdessä asiakkaidemme kanssa. Lisäämme valikoimaan myös paikallisten tuottajien tuotteita, esimerkiksi perunaa, kananmunia ja leipiä", Teppo lisää.

Kauppiasuralle pari siirtyi viisi vuotta sitten, ja K-Supermarket IsoKristiinassa on nyt täynnä kaksi vuotta. "Tässä työssä vaadittavat itsenäisyys ja dynaamisuus sopivat tehokkaalle kauppiasparille! Perhe-elämän ja työn yhdistäminen onnistuu kauppiaana helpommin: työ on itsenäistä ja työssä saa pistää oman persoonansa likoon", Teppo kertoo.

Teppo ja Liisa Kylmä työllistävät jatkossa kolmessa kaupassaan yhteensä yli 30 työntekijää. Kannelkadun ja Vapaudenaukion K-Marketit ovat entisiä Siwoja. Kaikki K-Marketeiksi muutetut entiset Siwat ja Valintatalot siirretään K-kauppiaiden hallintaan vuoden 2018 loppuun mennessä.

Perheeseen kuuluu neljä lasta ja koira, ja suuri osa perheen yhteisestä vapaa-ajasta kuluukin lasten harrastusten, etupäässä pesäpallon merkeissä. Myös mökkeily kuuluu perheen harrastuksiin.

Kuva kauppiasperheestä liitteenä.

Teppo ja Liisa Kylmän K-ruokakaupat Lappeenrannassa:

  • K-Supermarket IsoKristiina (os. Kaivokatu 5 B)
  • 14.8.2017 alkaen: K-Market Kannelkatu (os. Kannelkatu 2)
  • 9/2017 alkaen: K-Market Vapaudenaukio (os. Valtakatu 51)

Ruokakaupan valikoiman lisäksi kaupoista löytyy lähipalveluita kuten Matkahuollon pakettipalvelu ja Osta & Nosta -käteisnostopalvelu.

Lisätietoja:
K-kauppias Teppo Kylmä, puh. 044 7845 827.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi .

Avainsanat:

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia