K-supermarket Mankkaa on Suomen paras K-supermarket

Report this content

KESKO LEHDISTÖTIEDOTE 27.01.2016

Vuoden 2015 parhaaksi K-supermarketiksi on valittu Espoossa toimiva K-supermarket Mankkaa. Palkinnon perusteina olivat onnistuminen asiakastyytyväisyydessä, myynnin kehityksessä sekä hyvä toiminta osana paikallista yhteisöä. Valtakunnan ja alueiden parhaat K-supermarketit julkistettiin ketjun palkintogaalassa tiistaina 25. tammikuuta Helsingissä.

K-supermarket Mankkaan kauppias Pekka Iho iloitsee saamastaan tunnustuksesta:
- Palkinto on osoitus kauppamme ja sen henkilökunnan onnistumisesta asiakkaiden palvelemisessa. Erityinen ylpeytemme on koko alueen paras hedelmä- ja vihannesosasto, leipäosasto sekä tuoretta lihaa, kalaa ja valmisaterioita tarjoava palveleva Herkkutori. Pystymme tarjoamaan laadukkaita tuotteita pysyvästi edulliseen hintaan.

Raati painotti valinnoissaan kaupan asiakastyytyväisyyttä, myynnin ja asiakasmäärän kehitystä sekä herkullisen ja ruokaisan ostosympäristön luomista asiakkaille.
 
- Meidän valttimme on monipuolinen ja laaja, yli 26 000 tuotteen valikoima, jonka olennaisena osana on hyvä ja monipuolinen lähiruoan tarjonta. Suuri osa tuotteistamme tulee paikallisilta tuottajilta. Esimerkiksi tomaatit tulevat Piikkiöstä Lindroosin tilalta ja perunat Nurmijärveltä Tuomiselta. Kotimaista naudanlihaa saamme Tammisen lihatukusta. Meillä käy myös paljon luomusta kiinnostuneita asiakkaita, ja olemme tilanneet heidän toivomiaan luomutuotteita muun luomuvalikoimamme lisäksi, kauppias Iho kertoo.

K-supermarket Mankkaan valikoimaa täydentää yli 2 500 tuotteen Pirkka-sarja, jonka tuotteet ovat sekä laadukkaita että pysyvästi edullisia. K-supermarket Mankkaassa työskentelee 70 hengen ammattitaitoinen henkilökunta.

- Meillä asiakkaat saavat erityispalvelua esimerkiksi lihaan ja kalaan liittyvissä kysymyksissä. Ruoka-alan ammattilaisemme antavat vinkkejä sekä arki- että juhlaruoan valmistukseen, Iho kertoo.

K-supermarket-ketjugaalassa palkittiin myös alueiden parhaat kaupat sekä annettiin kunniamainintoja.

K-supermarket ketjun parhaat 2015:

K-supermarket paras asiakastyytyväisyys
K-supermarket Mustapekka (Helsinki), Jouni Ekholm

K-supermarket-ketjun Vuoden tulokkaat
K-supermarket Torpparinmäki (Helsinki), Teemu ja Ilari Tikkala
K-supermarket Linkki (Ylöjärvi), Toni Hahka

Alueiden parhaat K-supermarketit:

Uudenmaan paras K-supermarket 2015
K-supermarket Lempola (Lohja), Teppo Ojala

Satakunta, Pohjanmaan paras K-supermarket 2015
K-supermarket Lautturi (Huittinen), Jaakko Kauppinen

Kaakkois-Suomen paras K-supermarket 2015
K-supermarket Hollola (Hollola), Antti Siira

Pirkanmaa, Hämeen paras K-supermarket 2015
K-supermarket Hattula (Parola), Antti-Jussi Kivi

Keski- ja Itä-Suomen paras K-supermarket 2015
K-supermarket Kiuruvesi (Kiuruvesi), Risto Kauppinen

Pohjois-Suomen paras K-supermarket 2015
K-supermarket Kittilä (Kittilä), Tea Hyttinen

Varsinais-Suomen paras K-supermarket 2015
K-supermarket Manhattan (Turku), Veli-Pekka Hussi

Pääkaupunkiseudun paras K-supermarket 2015
K-supermarket Mankkaa (Espoo), Pekka Iho

Nyt palkituista K-supermarketeista osa on menestynyt myös muiden toimijoiden kilpailuissa.
Iltalehden lukijat äänestivät Kultainen Pippuri -kilpailussa seitsemän parhaan ruokakaupan joukkoon kolme K-supermarkettia. Helsingin K-supermarket Mustapekka, K-supermarket Nokian Löytis ja Espoon K-supermarket Mankkaan. Lue lisää www.iltalehti.fi/kultainenpippuri

Lisäksi Turun K-supermarket Manhattanille on myönnetty Chaîne des Rôtisseurs -kilpi, joka on kansainvälisen gastronomisen järjestön, Paistinkääntäjien, myöntämä korkein tunnustus ruoan ja palvelun hyvästä laadusta.

Suomessa on tällä hetkellä yli 1100 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä yhdistää hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta.

Kuvia ladattavissa:
http://marsu.kesko.fi/?cart=13107-diheajdglk&l=FI

Lisätietoja:
K-kauppias Pekka Iho, puh. 0500 495 706, pekka.iho@k-supermarket.fi
Ketjujohtaja Ari Sääksmäki, K-supermarket-ketju, puh.0504102344, ari.saaksmaki@kesko.fi

K-supermarketit ovat tavallista parempia ruokakauppoja, jotka ovat sekä laadukkaita että edullisia helpon asioinnin ostospaikkoja. Vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen henkilökunta, kattava palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet sekä Pirkka- ja K-Menu-tuotteet. K-supermarket-ketjuun kuuluu 220 kauppaa, joiden asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-kauppiaat. K-supermarketit toimivat Keskon päivittäistavarakaupan kanssa ketjuliiketoimintamallilla. www.k-supermarket.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit