K-Supermarket Paimion kauppiaaksi Hannu Viitanen

Hannu Viitanen aloittaa kauppiaana 1.6. Samalla kaupassa alkaa laaja kokonaisuudistus.

Viitanen on kokenut kauppias, hänellä on 20 vuoden kokemus kauppiasyrittäjyydestä, Paimion K-Supermarket on kauppiaalle viides kauppapaikka.

”Teen töitä nöyrällä asenteella, rakkaudesta ruokaan ja asiakkaisiin. Joka päivä pitää pystyä parempiin saavutuksiin ja palvelemaan asiakkaita”, kertoo Hannu Viitanen.

K-Supermarket Paimiossa käynnistyy kauppiasvaihdon yhteydessä samanaikaisesti myös iso remontti. Kauppa muokataan nykyaikaiseksi ja palvelevaksi ruokakaupaksi, jossa keskitytään tuoreosastoihin ja hyvään ruokaan: lihaan, kalaan, hedelmiin ja vihanneksiin sekä leipään. Asiakkaiden toiveet pyritään toteuttamaan ja valikoimaan voidaan tuoda erikoisuuksiakin toiveiden pohjalta. Esimerkiksi paikallisten toimijoiden tuotteet tulevat olemaan näkyvästi esillä.

”Kaupassa on jo hyvät puitteet, mutta uudistuksen myötä Paimion seudun asukkaille saadaan ruokakauppa, jossa on huippuvalikoima. Haluan uudistaa yhdessä henkilökunnan kanssa kaupasta viihtyisän ja mukavan paikan asioida”, kertoo Viitanen.

Lisätietoja: K-kauppias Hannu Viitanen, puh. 0400 527 843

Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä tuo hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta.

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia