Koistiset K-Market-kauppiaiksi Kalannissa ja Lokalahdella

Report this content

KESKO ALUETIEDOTE 12.1.2017

Kaksi entistä Siwaa Uudessakaupungissa saa kauppiaan. Päivi Koistinen (45) ja Marko Koistinen (47) aloittavat 30. tammikuuta K-Market Kalannin kauppiaina, ja toukokuussa Koistiset ottavat vetovastuun myös K-Market Lokalahdesta.

"Kumpikin kauppa on oman keskuksensa sydän. Haluammekin rakentaa kaupoista Kalannin ja Lokalahden omia kauppoja, joihin on mukava tulla ostoksille ja joista saa helposti kaiken haluamansa arkeen ja juhlaan", K-kauppias Päivi Koistinen sanoo.

Päivi ja Marko aikovat kuunnella asiakkaiden toiveita herkällä korvalla. "Valikoimaa kehitetään asiakkaiden tarpeiden mukaan ja toivonkin asiakkailta rohkeasti yhteydenottoja ja toiveita", Päivi sanoo viitaten myös suosittuna mökkipaikkakuntana tunnetun Lokalahden moniin kesäasiakkaisiin.

Koistiset ovat toimineet aiemmin liikenneasemakauppiaina Nousiaisissa. Päivi ja Marko ovat kumpikin suorittaneet kauppiaskoulutuksen. "Kauppiasurassa kiehtoo vastuun ja vapauden tasapaino. Työssä saa kehittää itseään ja omaa henkilökuntaansa sekä palvella asiakkaita", Päivi Koistinen sanoo.

Kaupat ovat entisiä Siwoja ja niiden työllistämät noin kymmenen kaupan ammattilaista siirtyvät Koististen palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Koististen perheeseen kuuluvat myös aikuiset kaksospojat Ville ja Miikka. Kauppiasparin vapaa-aika kuluu yhdessä Pippuri-koiran kanssa mökillä touhutessa.

Siwat ja Valintatalot K-Marketeiksi ja K-kauppiaiden hallintaan

Siwat ja Valintatalot muutetaan K-Marketeiksi, ja tänä vuonna jopa 200 entistä Siwaa ja Valintataloa saa K-kauppiaan. Kaikki K-Marketeiksi muutetut kaupat on siirretty K-kauppiaiden hallintaan vuoden 2018 aikana. K-ryhmän uudessa liiketoimintamallissa yhdellä kauppiaalla voi olla useita kauppoja.

Päivi ja Marko Koistisen kaupat Uudessakaupungissa:

  • 30.1.2017 alkaen: K-Market Kalanti (os. Pankkitie 2)
  • 5/2017 alkaen: K-Market Lokalahti (os. Varanpääntie 10)

Kuva K-kauppias Päivi Koistisesta liitteenä.

Lisätietoja:
K-kauppias Päivi Koistinen, puh. 040 538 4414.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia