Leena Nykänen kolmen K-Marketin kauppiaaksi Lahdessa

Report this content

Leena Nykänen aloittaa kauppiasuransa kesäkuussa kolmessa K-Marketiksi muutetussa kaupassa. ”Rakastan ruokaa ja nautin ihmisten kanssa yhdessä tekemisestä. Asiakaspalvelu on mun juttu” perustelee Leena kauppiasuralle lähtemistään.

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 9.5.2017

Leena Nykänen (46) aloittaa K-kauppiaana kolmessa K-Marketissa Lahdessa. Rautatienkatu on entinen Valintatalo, Huovilankadun ja Asema-aukion K-Marketit ovat entisiä Siwoja.

Ennen kauppiaaksi ryhtymistään Leena on ollut 10 vuotta koulutuspäällikkönä ja kaupan valmentajan tehtävissä K-Instituutissa ja Keskossa. Lisäksi hänellä on kokemusta kaupasta niin myyjänä, osastohoitajana kuin myymäläpäällikkönäkin. Viimeisen vuoden aikana Leena on ollut mukana muuttamassa Siwoja ja Valintataloja K-Marketeiksi.

”Olen ollut avaamassa 26 kauppaa ja myös nämä minulle tulevat kaupat K-Marketeiksi. Olen siis jo ehtinyt tutustua kauppojen henkilökuntiin ja olen todella innoissani uranvaihdosta”, kertoo Leena Nykänen.

Kauppias aikoo keskittyä kaupoissa yhdessä henkilökunnan kanssa aktiiviseen myyntityöhön ja siihen, että asiakkaat saavat ideoita ja inspiraatiota.

”Rakastan ruokaa ja nautin ihmisten kanssa yhdessä tekemisestä. Asiakaspalvelu on mun juttu, lähellä sydäntä. Kaikissa kaupoissa on upea ammattitaitoinen henkilökunta, joten yhdessä voimme kehittää asiakaspalvelua entistä paremmaksi”, sanoo Leena.

Iloinen ja energinen kauppias aikoo tehdä yhteistyötä lähiyhteisöjen kanssa. Kesäkuussa läheisen päiväkodin lapset kutsutaan kaupalle ja elokuulle suunnitteilla on korttelin asukkaiden kutsuminen kylään.

Leenan 21-vuotias poika Jesse tulee myös kauppaan töihin. Jesse on äidilleen vahva tuki eikä vain painonnostajataustansa vuoksi. Jesse lähtee töihin motivoituneena ja toivoo kaupan ammattitaitoisen henkilökunnan perehdyttävän hänet tehtäviinsä huolellisesti.

Leena Nykäsen K-Marketit työllistävät yhteensä noin 17 kaupan osaajaa kauppiaan ja kauppiaan pojan lisäksi. Työntekijät siirtyvät kauppiaan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kaikki K-Marketeiksi muutetut entiset Siwat ja Valintatalot siirretään K-kauppiaiden hallintaan vuoden 2018 loppuun mennessä.

Vapaa-ajalla Leena liikkuu paljon ja lomilla hän matkustaa mahdollisuuksien mukaan. Rentouttavinta on päästä Alpeille vaeltamaan. Kauppiaalla on kotoa matkaa kauppoihin vain seitsemän kilometriä, joten hän aikoo hyödyntää lyhyttä matkaa ja kävellä työmatkat.

Leena Nykäsen K-Marketit Lahdessa:
5.6.2017 alkaen: K-Market Rautatienkatu
6.11.2017 alkaen: K-Market Huovilankatu
22.1.2018 alkaen: K-Market Asema-aukio

Lisätietoja:
K-kauppias Leena Nykänen p. 050 4119 613

Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä tuo hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta.

Tilaa

Multimedia

Multimedia