Matti Lahtinen aloittaa kauppiasuransa K-Market Porkkanassa Petäjävedellä

Matti Lahtinen (30) aloittaa kauppiaana K-Market Porkkanassa 1.1.2017. Uunituore kauppias odottaa innolla kauppiasuran alkua ja haluaa kehittää kaupastaan asiakkaiden toiveiden ja asiantuntevan henkilökunnan avulla alueen parhaimman.

KESKO ALUETIEDOTE 8.12.2016

Tuleva kauppias Matti Lahtinen on työskennellyt kaupan alalla jo 15-vuotiaasta lähtien. Kipinä kauppiasuralle syntyi pikkuhiljaa. Ennen kauppiaaksi siirtymistä Matti on työskennellyt 12 vuotta K-citymarket Jämsässä mm. osastovastaavana ja kouluttautunut työn ohella oppisopimuskoulutuksessa K-Ruokamestariksi. Lahtinen valmistui marraskuussa Keskon kauppiasvalmennuksesta.

”Työskenneltyäni useamman vuoden kaupassa koin olevani valmis ottamaan seuraavan askeleen urallani ja lähdin kauppiasvalmennukseen syksyllä 2015. En epäillyt hetkeäkään ryhtymistä Petäjäveden K-Market Porkkanan kauppiaaksi, kun sain tarjouksen kauppapaikasta”, kertoo Matti Lahtinen urasuunnitelmistaan.

Kauppiasurassa kauppiasta kiehtovat yrittäjyys, itsensä toteuttaminen, työn tekeminen itselle ja asiakaspalvelu. Tulevassa kaupassaan hän aikoo korostaa asiakkaan kokonaisvaltaista palvelemista, tuoda vahvasti esille palvelutiskiä ja luoda persoonallista ilmettä kaupalle.

”Odotan innolla, että pääsen toimimaan asiakkaiden kanssa. Toivon hyviä ideoita toimintamme kehittämiseksi. Haluan rakentaa kaupastamme alueen parhaimman iloisen ja asiantuntevan henkilökuntamme kanssa sekä omalla rauhallisella ja ystävällisellä persoonallani, kertoo Matti.

K-Market Porkkana työllistää 6 vakituista työntekijää ja sesonkiaikaan muutaman enemmän.

Matti Lahtisen on aktiivinen myös vapaa-ajalla. Harrastuksia ovat judon ja kuntosalillla käymisen lisäksi luontoon ja ulkoiluun liittyvä tekeminen kuten kalastus, vaellus, geokätköily, tähtien tarkkailu sekä marjastus. Matin puoliso Selena on tällä hetkellä hoitovapaalla kotona puolitoistavuotiaan Eeliksen kanssa.

Lisätietoja: K-kauppias Matti Lahtinen, puh. 040 844 7696

Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä tuo hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta.

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit