Mikke Tolvanen Vilppulasta ehdolla K-ryhmän Vuoden nuoreksi työntekijäksi

KESKO ALUETIEDOTE 17.10.2016

K-ryhmä etsi kesän ajan keskuudestaan Vuoden nuorta työntekijää ja Vuoden nuorten työllistäjää. Kumpaankin sarjaan tuli ehdotuksia yhteensä 233 kappaletta. Vilppulalainen Mikke Tolvanen on ehdolla Vuoden nuoreksi työntekijäksi. Voittaja julkistetaan K-ryhmän henkilöstön ammattilaismessuilla K-Team Päivillä 5.11.

Mikke Tolvanen (17) oli kuluneena kesänä ensimmäistä kesää kesätöissä Tampereen Lielahden Intersportissa. Viiden viikon kesätyöpesti oli jatkoa koulun kuuden viikon työssäoppimisjaksolle.

Mikkeä K-duuni-kilpailun Vuoden nuoreksi työntekijäksi ehdottaneet perustelivat ehdotustaan muun muassa seuraavasti: ”Tosi fiksu ja ammattimainen nuoreksi pojaksi. Valloittaa iloisella olemuksellaan kaikki. Luotettava työntekijä.”

Koska kesätyöpaikka oli Miken ensimmäinen, hän kokee, että kaikki nähty, tehty ja koettu on ollut opiksi. Miken työtehtäviin kuului asiakaspalvelua, myyntiä, esillepanoa, hyllyttämistä, myymälän siisteydestä huolehtimista, kassatyöskentelyä, tuotteiden testaamista ja ominaisuuksiin tutustumista.

”Työssäni parasta oli asiakaspalvelu ja myynti, näistä tykkään erityisen paljon”, Mikke kertoo.

Mikestä asiakaspalvelussa on tärkeintä asiakkaan tarpeiden kartoitus ja kuunteleminen loppuun asti, asiakkaan iän huomioiminen palvelutilanteessa, sujuva ja luonteva keskustelu asiakkaan iästä riippumatta ja asiakkaiden tasavertainen kohtelu.

Mikke on toisen vuoden merkonomiopiskelija ja kulunut kesä oli ensimmäinen kesä kaupan alalla.

”Olen tykännyt todella paljon ja tuntuu että olen löytänyt oman alani. Kauppiaaksi ryhtyminen ei tunnu mahdottomalta ajatukselta tulevaisuudessa”.

Mikke jatkaa opintojaan ja työskentelee opiskelujensa ohessa Intersport Lielahdessa. Koulun ja töiden ohella Mikke pelaa SM-tason lentopalloa Vilppulan Tähdessä.

Kesän K-duuni –kilpailu oli jatkoa aikaisempien vuosien K-duuni- ja kesäduunikampanjoille. Mikon lisäksi Vuoden nuori työntekijä –tittelistä kisaavat K-rauta Hämeenlinnassa työskennellyt Erik Majuri sekä Hanna Mosorin K-supermarket Pudasjärvestä. Vuoden nuorten työllistäjä –tittelin finalistit ovat Kari Auramo, K-supermarket Koivuhaka, Vantaa, Juha ja Petra Jylli, K-citymarket Puuvilla, Pori sekä Oskari Liikonen, K-supermarket Pooki, Kotka.

Molempien sarjojen finalistien valintaan vaikuttivat henkilön saama ehdotusten määrä sekä niiden laadullinen sisältö K-ryhmän toimintaperiaatteiden mukaisesti.

Lisätietoja:
K-duuni-finalisti Mikke Tolvanen, puh. 044 2919 523 :

Nuorisotakuu-koordinaattori Johanna Kinnunen, puh. 0105336284

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia