Neljän K-Marketin kauppiaana Lappeenrannassa aloittava Marko Puustinen panostaa lähiruokaan

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 21.6.2017

Marko Puustinen (42) vastaa jatkossa neljän K-Marketin toiminnasta Lappeenrannassa. Kourulan, Voisalmen, Uus-Lavolan ja Kivisalmen K-Marketit saavat kokeneen kauppiaan, joka aikoo panostaa kaupoissaan hyvään asiakaspalveluun ja lähiruokaan.

Aiemmin yli kymmenen vuoden ajan K-Market Kontiolahden kauppiaana toiminut Marko aloittaa ensin heinäkuussa K-Market Kourulassa. Kolme muuta kauppaa siirtyy Markon luotsattavaksi vaiheittain tammikuun loppuun mennessä.

"Kourulassa aion ensitöikseni tutustua paikallisiin tuottajiin ja toimittajiin saadakseni kauppaan mahdollisimman laajan lähiruokavalikoiman. Runsaan valikoiman lisäksi panostan iloiseen ja luotettavaan asiakaspalveluun", Marko sanoo.

"On erityisen mukava siirtyä kauppiaaksi Etelä-Karjalaan iloisten ja hyväsydämisten ihmisten joukkoon", iloitsee tuore kauppias.

Kaupat ovat entisiä Siwoja ja Valintataloja, ja niiden työllistämät noin 30 kaupan osaajaa siirtyvät Markon palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kaikki K-Marketeiksi muutetut entiset Siwat ja Valintatalot siirretään K-kauppiaiden hallintaan vuoden 2018 loppuun mennessä.

Neljän lapsen isän löytää vapaa-ajallaan mökkeilemästä ja eräpoluilta sekä pallopelien parista.

Kuva K-kauppias Marko Puustisesta liitteenä.

Marko Puustisen K-Marketit Lappeenrannassa:

  • 10.7.2017 alkaen: K-Market Kourula (os. Katajakatu 10–12)
  • 9/2017 alkaen: K-Market Voisalmi (os. Voisalmentie 9)
  • 11/2017 alkaen: K-Market Uus-Lavola (os. Merenlahdentie 16)
  • 1/2018 alkaen: K-Market Kivisalmi (os. Kivistönkatu 2)

Ruokakaupan valikoiman lisäksi kaupoista löytyy lähipalveluita kuten Matkahuollon pakettipalvelu, Osta & Nosta -käteisnostopalvelu sekä K-Market Kivisalmea lukuun ottamatta Postin palvelut.

Lisätietoja:
K-kauppias Marko Puustinen, puh. 050 309 8589.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi .

Avainsanat:

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia