Neste K Teiskontie Tampereella on Suomen paras Neste K -liikenneasema

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 11.10.2017 KLO 11.30

Vuoden 2017 parhaaksi Neste K -liikenneasemaksi on valittu Tampereen Neste K Teiskontie kauppiainaan Tuomas ja Heidi Hyytinen. Palkinnon perusteina olivat onnistuminen asiakastyytyväisyydessä, myynnin kehityksessä sekä erinomaiset onnistumiset ravintolakokonaisuuden toteutuksessa. Erinomaiset ja spontaanit asiakaspalautteet olivat tärkeässä roolissa voittajaa valittaessa.

Suomen paras Neste K -liikenneasema on valittu nyt ensimmäisen kerran. Paras Neste K ‑liikenneaseman tunnustus ja kunniamaininnat julkistettiin Porvoossa Haikon kartanossa pidetyssä palkintogaalassa tiistai-iltana 10.10.

Neste K Teiskontien kauppias Tuomas Hyytinen on tyytyväinen saamastaan tunnustuksesta:

- Palkinto on osoitus liikenneasemamme liikeidean toimivuudesta ja varsinkin henkilökunnan erinomaisesta työstä. Teiskontiellä olemme kiinnittäneet valtavasti huomiota ravintolamme laadukkuuteen, mutta uskon voiton tulleen monista pienistä onnistumisista.

Raati painotti voittajan valinnassa asiakastyytyväisyyden roolia. Neste K Teiskontien arviointikriteeristössä mainitaan mm seuraavaa:

”Neste K Teiskontien ruokakaupan puoli on aina siisti ja kampanjoiden tarjoukset ovat esillä. Teiskontien harjoittaa ravintolatoimintaa parhaiten koko ketjussa, unohtamatta valtavan suosion saanutta lounasmyyntiä. Asemalla on käytössä uudistettu Neste K ‑ravintolakonsepti, jota noudatetaan tinkimättömästi. Teiskontie saa hyvästä ruoasta paljon spontaaneja positiivisia asiakaspalautteita. Palveluvitriini on aina tuotteiltaan runsas ja tuotteet ovat myös tuoreita.”

– Palkinto antaa eväitä ja motivaatiota kehittää liikenneasemaa vieläkin paremmaksi, ainakin nykyinen taso on pidettävä yhtä korkeana. Saimme juuri toisen liikenneaseman, Neste K Hatanpään, jonne kopioimme kaikki Teiskontien hyvät käytännöt, totetaa Hyytinen.

Kunniamaininnat Espooseen, Vantaalle sekä kaksi Jyväskylään

Palkintogaalassa jaettiin myös tunnustukset eri osa-alueilla kunnostautuneille Neste K -asemille. Kriteereinä olivat menestyminen muita Neste K -liikenneasemia paremmin kyseisen liiketoiminta-alueen asiakastyytyväisyydessä ja kaupanteossa.

– Paras ravintola -tunnustus myönnettiin Jyväskylän Neste K Kirrille kauppiaanaan Marit Mertsalmi .
– Paras kahvila -tunnustus myönnettiin Jyväskylän Neste K Savelalle kauppiaanaan Keijo Asikainen .
– Paras ruokakauppa -tunnustus myönnettiin Vantaan Neste K Rajatorpalle kauppiaanaan Petri Lahti .
– Paras Quick Wash -autopesu tunnustus myönnettiin Espoon Neste K Viherlaaksolle kauppiaanaan Kimmo Kronlund .

Tavoitteena sadan Neste K -aseman verkosto – lisää yrittäjiä haetaan

Neste K -ketju on uudistunut nopeasti ja hakee nyt uusia Neste K -kauppiasyrittäjiä riveihinsä. Kaikki Nesteen ja K-ryhmän yli 70 yhteistä asemaa muutetaan ja uudistetaan Neste K -liikenneasemiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Tavoitteena on rakentaa kaikkiaan noin sadan Neste K -aseman verkosto. Investoinnin arvo on kokonaisuudessaan kymmeniä miljoonia euroja.

Asemilla asiakkaille tarjotaan monipuolista ja laadukasta ruokaa joko paikan päällä nautittavaksi tai mukaan otettavaksi. Suomen Neste K -liikenneasemat eivät ole toistensa kopioita, vaan kullakin asemalla on omat erityistarpeensa ja mahdollisuutensa sijainnista ja asiakaskunnasta riippuen.

Neste K -liikenneasemien uudistus on osa K-ryhmän lähimarkkinastrategiaa, jossa asiakkaille tarjotaan laadukkaita ja yksilöllisiä palveluita, nopeasti ja vaivattomasti.

Kauppiasparin haastattelu katsottavissa Youtubesta:
https://youtu.be/VTMesAGjM7g


Lisätietoja:
Mikko Paukkonen, Ketjujohtaja, Neste K -liikenneasemat, p. 050 567 9761
Neste K Teiskontie, Tuomas Hyytinen, p. 040 966 9581
Neste K Viherlaakso, Kimmo Kronlund, p. 050 551 1115
Neste K Rajatorppa, Petri Lehti, p. 0500 457 642
Neste K Savela, Keijo Asikainen, p. 050 440 9530
Neste K Kirri, Marit Mertsalmi, p. 040 129 0819

Neste K -liikenneasemat tarjoavat asiakkaille palvelua ”Paremman pysähdyksen taktiikan” mukaisesti. Tavoitteena on tarjota asiakkaille Suomen ylivertaisin liikenneasemakokemus sekä parasta ruokaa maanteillä liikkujille. Nesteen ja Keskon yli 70 yhteistä asemaa muutetaan ja uudistetaan Neste K -liikenneasemiksi vuoden 2017 loppuun mennessä.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit