Oman kylän poika Sami Ristiniemi kolminkertaiseksi K-Market-kauppiaaksi Kotkaan

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 1.6.2017

Sami Ristiniemi (40) aloittaa K-kauppiasuransa kesäkuussa K-Market Karhulan kauppiaana. Ensi tammikuuhun mennessä Samille siirtyvät vaiheittain myös K-Market Rauhala ja K-Market Metsäkulma. Kaupat ovat entisiä Siwoja ja Valintataloja.

Samin aiempi työura muun muassa Kouvolan Lakritsin tehtaanjohtajana ja TV-tuottajana varmistaa hyvän näkymän tavarantoimittajapuolelle ja markkinointiin.

"Kun hyvää ruokaa rakastavalle tarjoutui mahdollisuus olla oman kotikaupungin omassa kaupunginosassa Karhulan perinteisen ja vilkkaan torin reunalla kauppiaana… Tarvitseeko enempää edes sanoa?" Sami kuvailee tuntojaan. Myös Samin ystäväpiiristä löytyvät monet K-kauppiaat vaikuttivat esimerkillään päätökseen ryhtyä kauppiaaksi.

Kauppojen valikoimaa rakennetaan jatkossa asiakkaiden toiveet edellä. Tavoitteena on tarjota alueiden asukkaille kaikki tarvittava helposti ja lähellä.

"K-Market Karhulassa on ehdottomasti Kotkan paras lihatiski. Näin on ollut jo vuosikymmenten ajan ja tulee olemaan jatkossakin. Olemme jo yhdessä kaupan lihamestarin kanssa hieman kehitelleet meille uusia omia tuotteita", Sami vihjaa.

Kaupat työllistävät yhteensä yli 20 kaupan osaajaa, jotka siirtyvät Samin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kaupoista löytyy myös arkea helpottavia lähipalveluita kuten Matkahuollon pakettipalvelu ja Osta & Nosta -käteisnostopalvelu. Karhulassa ja Metsäkulmassa on myös Postin palvelut.

Samin perheeseen kuuluvat lapset Ronja (8), Sofia (6) ja Urho (4) sekä vahtikoira Noppa. Vapaa-ajalla tuore kauppias harrastaa kotitalonsa, vuonna 1886 rakennetun pappilan ikuista remontointia sekä aina ajan salliessa kalastelee "Suomen parhaassa lohijoessa", Kymijoessa.

Sami Ristiniemen K-Marketit Kotkassa:

  • 5.6.2017 alkaen: K-Market Karhula (os. Karhulantie 35)
  • 10/2017 alkaen: K-Market Rauhala (os. Mällinkatu 1)
  • 1/2018 alkaen: K-Market Metsäkulma (os. Pokakuja 1)

Lisätietoja:
K-kauppias Sami Ristiniemi, puh. 044 777 0103.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia