Pasi Pihlava neljän K-Marketin kauppiaaksi kotikonnuillaan Tampereella

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 10.7.2017

K-Market Haukiluoman kauppias Pasi Pihlava (50) luotsaa jatkossa neljää K-Marketia Tampereella. K-Market Haukiluoma suljetaan heinäkuun lopussa, minkä jälkeen Pasi ottaa vaiheittain vetovastuun Virontörmänkadun, Kalkun, Tesomajärvenkadun ja Lamminpään K-Marketeista.

"Haluan tehdä kaikista Länsi-Tampereen kaupoistani ystävällisen asiakaspalvelun ja monipuolisten lähipalveluiden kauppoja, joissa palvelu on aina huippuluokkaa. Otamme erityisen mielellämme vastaan tuotetoiveita ja vinkkejä kauppojen kehittämiseksi", K-kauppias Pasi Pihlava sanoo.

Pasilla on takana 23 vuoden työura K-ryhmässä muun muassa logistiikan esimiestehtävissä sekä tiedottajana Pirkanmaan ja Pohjanmaan alueilla. Kauppiasuralle Pasin houkutteli kolme vuotta sitten yrittämisen vapaus ja vastuu.

"Minulle on tärkeää päästä luomaan hyvää fiilistä kaupassa ja mahdollistaa henkilökuntani onnistuminen työssään. On erityisen mukavaa tehdä kotikonnuilla kauppaa tuttujen ihmisten kanssa. Länsi-Tampere ja erityisesti Tesoma ovat minulle tuttuja kulmia jo lapsuudesta, ja olen asunut alueella 15 vuotta", Pasi sanoo.

Entisten Siwojen työllistämät reilut 20 kaupan osaajaa siirtyvät Pasin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kaikki K-Marketeiksi muutetut entiset Siwat ja Valintatalot siirretään K-kauppiaiden hallintaan vuoden 2018 loppuun mennessä.

Pasin perheeseen kuuluvat myös järjestelmäasiantuntijana työskentelevä vaimo Marja sekä lapset Kaisa (20), Jaakko (18) ja Eero (15). Vapaa-ajalla perhe viihtyy yhdessä mökillä Ikaalisissa kalastellen ja luonnossa liikkuen. Myös työkalut pysyvät kauppiaalla kädessä, ja tällä hetkellä mökille on rakenteilla uusi laituri.

Kuva K-kauppias Pasi Pihlavasta liitteenä.

Pasi Pihlavan K-Marketit Länsi-Tampereella:

  • 4.9.2017 alkaen: K-Market Virontörmänkatu (os. Virontörmänkatu 9)
  • 11/2017 alkaen: K-Market Kalkku (os. Pitkäniemenkatu 12)
  • 1/2018 alkaen: K-Market Tesomajärvenkatu (os. Tesomajärvenkatu 14)
  • 3/2018 alkaen: K-Market Lamminpää (os. Ylöjärventie 18)

Lisätietoja:
K-kauppias Pasi Pihlava, puh. 045 151 0880.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia