Sievin K-Market Muttiin kauppiaiksi Jenni Härmä ja Tomi Pääkkö

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 29.1.2018

Jenni Härmä (26) ja Tomi Pääkkö (27) aloittavat kauppiasuransa maaliskuun alussa Sievin K-Market Mutissa. Pariskunta odottaa malttamattomana muuttoa Sieviin, että pääsevät tutustumaan asiakkaisiinsa ja paikkakuntaan.

Jenni on aloittanut kaupan työt 15-vuotiaana Iin K-Marketissa lukion ohella. Hän on koulutukseltaan markkinoinnin tradenomi. ”Opiskelijavaihdon jälkeen työskentelin myynninedistys- ja myyntifirmassa kaksi vuotta, jolloin kiertelin kahden vuoden ajan K-kauppoja Pohjois-Suomessa. Tällöin ajatus omasta kaupasta ja kauppiasyrittäjyydestä vahvistui entisestään”, Jenni kertoo.

Hän on suorittanut K-kauppiasvalmennuksen ja valmennukseen kuuluvan kauppaharjoittelun K-Supermarket Kempeleessä sekä loppuajan valmennuksesta K-Market Pyhäjoella. ”Haluan kiittää kasvattajakauppiaitani Päivi ja Jorma Korkiakoskea sekä Hanna Marttilaa heidän antamastaan tuesta ja hyvistä opeista omalle kauppiasuralleni”, kiittelee Jenni.

Tomilla on puolestaan pitkä työkokemus pelastusalalta mutta Jennin kauppiaskoulutusaikana Tomi oli myös harjoittelemassa vapaa-aikoinaan kaupan töitä Kempeleessä ja Pyhäjoella. ”Ala tuntui heti omalta ja alanvaihdos luontevalta”, Tomi vakuuttaa.

Jenni ja Tomi haluavat olla osa kyläyhteisöä Sievissä

”Nykyiset kauppiaat Niina ja Roope ovat tehneet täällä hienoa työtä ja jatkamme kaupan kehittämistä ja sen palveluita entistäkin paremmiksi”, Jenni lupaa. ”Meille on erityisen tärkeää luoda viihtyisä työympäristö, joka myös välittyy asiakkaille. Aiomme jatkossakin panostaa erinomaiseen asiakaspalveluun, ja siihen, että meillä asiointi on helppoa”.

Kauppiaspariskunta tulee olemaan läsnä kaupalla ja asiakkaiden helposti tavoitettavissa. ”Tulkaa tutustumaan ja juttelemaan meille toiveistanne”, Jenni ja Tomi kehottavat.

Vapaa-ajallaan pariskunta on liikkuvainen, kuntosali, lenkkeily ja talvisin laskettelu kuuluvat heidän yhteisiin harrastuksiinsa.

Lisätietoja: K-kauppias Jenni Härmä, puh. 044 358 8819

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi.

Avainsanat:

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa