Tampereen Neste K Hatanpäälle uusi K-kauppias – lähtee kehittämään erityisesti asiakaspalvelua

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 1.8.2017 KLO 13.00 1(2)

Neste K Hatanpäällä aloittaa K-kauppias Tuomas Hyytinen. Neste K -kauppiaana toimiminen on Hyytiselle jo entuudestaan tuttua, sillä Hatanpään lisäksi hän toimii K-kauppiaana ensimmäisellä uudistetulla Neste K -liikenneasemalla Tampereen Teiskontiellä.

Tuomas Hyytinen (36) on koulutukseltaan yo-merkonomi ja suorittanut ravintola-alan erikoisammattitutkintojen lisäksi K-kauppiasvalmennuksen vuonna 2013. Hyytinen on työskennellyt lähes koko työuransa liikenneasemakaupan parissa, joten alalta on muodostunut vuosien saatossa hyvä tuntemus.

Hyytisen perheeseen kuuluu puoliso Heidi Hyytinen ja kolme lasta; Emilia 6 vuotta, Matias 11 vuotta ja 13-vuotias Mikael. Perhe asuu Tampereella kivenheiton päässä molemmista kauppapaikoista. Heidi Hyytinen vaikuttaa vahvasti Tuomaksen rinnalla Teiskontien ja Hatanpään liikenneasemien toiminnassa.

"Haluamme kehittää Neste K Hatanpäällä sekä ravintolan, että kaupan valikoimaa asiakaslähtöisemmäksi. Lisäksi haluamme olla vahvasti mukana tukemassa Neste K- ketjun kehitystä ottamalla rohkeasti käyttöön uusia hyviä toimintatapoja", kertoo Hyytinen.

"Kauppiasurallamme olemme tähän asti saaneet hyviä tuloksia asiakastyytyväisyydessä, ja hyvään asiakaspalvelun laatuun aiomme panostaa vahvasti myös Hatanpäällä."

Täysin uudistettu liikenneasema

Seuraavina vuosina kaikki K-ryhmän liikenneasemat uudistuvat täysin niin ulkoasultaan kuin palveluiltaankin. Neste K Hatanpään uudistus valmistui jo tämän vuoden tammikuussa. Hyytisen aikaisempi liikenneasema Neste K Teiskontie on niin ikään uudistettu ensimmäisenä Neste K -liikenneasemana maaliskuussa 2016. Yhteensä Hyytisen liikenneasemilla työskentelee noin 30 työntekijää.

"Työntekijät voivat halutessaan tehdä jatkossa töitä kahdessa toimipaikassa, mikä tuo mukavaa vaihtelua arjen aherrukseen. Oma työnkuvani muuttuu nykyisestä, sillä pidän tärkeänä omaa näkyvyyttäni ja työntekoa molemmissa toimipaikoissa. Työaika täytyy siis jakaa sopivassa suhteessa molempien asemien kesken", kertoo Hyytinen.

"Ammattitaitoisen henkilökuntamme avulla voimme jatkossa toteuttaa molemmilla liikepaikoilla hyväksi todettuja toimintamalleja käytännön työhön liittyen."

Tavoitteena sadan Neste K -aseman verkosto – lisää yrittäjiä haetaan

Neste K -ketju on uudistunut nopeasti ja hakee nyt uusia Neste K -kauppiasyrittäjiä riveihinsä. Kaikki Nesteen ja K-ryhmän 70 yhteistä asemaa muutetaan ja uudistetaan Neste K -liikenneasemiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Tavoitteena on rakentaa kaikkiaan noin sadan Neste K -aseman verkosto. Investoinnin arvo on kokonaisuudessaan kymmeniä miljoonia euroja.

Asemilla asiakkaille tarjotaan monipuolista ja laadukasta ruokaa joko paikan päällä nautittavaksi tai mukaan otettavaksi. Suomen Neste K -liikenneasemat eivät ole toistensa kopioita, vaan kullakin asemalla on omat erityistarpeensa ja mahdollisuutensa sijainnista ja asiakaskunnasta riippuen.

Neste K -liikenneasemien uudistus on osa K-ryhmän lähimarkkinastrategiaa, jossa asiakkaille tarjotaan laadukkaita ja yksilöllisiä palveluita, nopeasti ja vaivattomasti.

Lisätietoja:
K-kauppias Tuomas Hyytinen, p. 040 966 9581
Mikko Paukkonen, ketjujohtaja, Neste K -liikenneasemat, p. 050 567 9761

Neste K -liikenneasemat tarjoavat asiakkaille palvelua ”Paremman pysähdyksen taktiikan” mukaisesti. Tavoitteena on tarjota asiakkaille Suomen ylivertaisin liikenneasemakokemus sekä parasta ruokaa maanteillä liikkujille. Nesteen ja Keskon 70 yhteistä asemaa muutetaan ja uudistetaan Neste K -liikenneasemiksi vuoden 2017 loppuun mennessä.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.
 

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa