Toivakan K-Market Perälän uudeksi kauppiaaksi Minna Perälä

Minna Perälä (46) aloittaa Toivakassa sijaitsevan perinteikkään K-Market Perälän uutena kauppiaana 1. marraskuuta. 

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 1.11.2017

K-Market Perälä on Kyläkauppa isolla K:lla. Se sijaitsee Toivakassa samalla paikalla, missä Perälän kauppa on aloittanut toimintansa vuonna 1875.

”On suuri kunnia päästä työskentelemään vanhojen kauppiaiden jalanjäljille”, sanoo Minna Perälä.

Minna aloitti vuonna 2003 työskentelyn Toivakan Rautiassa, jossa hän perehtyi kaupan taloushallintoon Paula Perälän ohjauksessa ja hoiti myös henkilöstöasioita. Tällä hetkellä Minna toimii yhdessä puolisonsa Jussi Perälän (46) kanssa Helsingissä K-Rauta Oulunkylän ja Forumin K-Rauta Expressin kauppiaana.

”Kauppiaana olossa parasta ovat vaihtelevat päivät ja ihmisten kanssa toimiminen sekä se, kun huomaa onnistuvansa asioissa”, Minna sanoo.

Uudella kauppiaalla on koti sekä Helsingissä että Toivakassa ja hän suunnittelee reissaavansa paikkakuntien välillä viikoittain. K-Market Perälässä työskentelee kuusi kaupan alan ammattilaista ja arjen pyörittämisestä vastaa kaupassa kolmekymmentä vuotta työskennellyt myymäläpäällikkö. Minna aikoo myös palkata muutaman uuden osa-aikaisen työntekijän lisävoimaksi.

”Henkilökunta on minulle entuudestaan tuttua, osaavaa ja motivoitunutta. Aion lähteä viemään kauppaa eteenpäin ajatuksella: Mitä paremmin henkilökunta voi sitä paremmin voi myös kauppa, ja tämä näkyy ulospäin asiakkaille", sanoo uusi kauppias.

Minnan ja Jussin perheeseen kuuluvat pojat Juho (12) ja Johannes (10), jotka ovat saaneet nimensä entisten kauppiaiden mukaan sekä Missi-koira. Minna harrastuksiin kuuluu kaikenlainen urheilu.

Lisätietoja: K-kauppias Minna Perälä, puh. 040 310 1309

Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä tuo hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit