Tuomo Honkanen ja Suvi Pipatti kauppiaiksi K-Market Mallakseen Lammille

Tuomo Honkanen (40) aloittaa kauppiaana K-Market Mallaksessa 7.1.2017. Kaupan arjessa mukana on myös Tuomon puoliso Suvi Pipatti (35).

KESKO ALUETIEDOTE 12.12.2016

K-Market Mallas on Tuomon ja Suvin ensimmäinen kauppa. Tuomo Honkasella on edessä myös alan vaihto. Aiemmin hän on työskennellyt lastenkodissa sekä yrittäjänä ravintola-alalla ja kuljetusalalla. Kauppiasharjoittelun Honkanen suoritti K-supermarket Vääksyssä kauppiaspari Johannes Mattelmäen ja Kirsin Verkan ohjauksessa. Kauppiaaksi Honkanen valmistui joulukuussa 2015.

”Kauppiuudessa yhdistyvät yrittäjyyden haasteet sekä mahdollisuus tehdä kaupastamme ja päivistämme omannäköisiä. Pidän myös siitä, että voin työskennellä mukavassa porukassa ja asiakkaiden parissa”, luettelee Tuomo Honkanen syitä, joiden perustella päätös lähteä kauppiasuralle syntyi.

K-Market Mallas saa kauppiasparin, joka aikoo panostaa sekä henkilökunnan työhyvinvointiin että asiakaspalveluun.

”Suvin kanssa olemme ylpeitä saadessamme olla työnantajina ja kauppiaina hyvälle työporukalle. Pyrimme luomaan rennon ja avoimen työkulttuurin, jotta töihin on aina mukava tulla. Tämä hyvä henki varmasti tarttuu myös asiakkaisiin. Se on meidän palvelulupauksemme”, kertoo Tuomo.

Kauppiaspari haluaa kehittää K-Market Mallasta aitona ruokakauppana asiakkaita ja henkilökuntaa kuunnellen. Tuoreet raaka-aineet ovat ruoanlaiton perusta, joten erityisesti palvelutiskin ja hedelmä- ja vihannesosaston laatu pidetään korkeana ja tuoreena. Suunnitelmissa on myös tuoretuotteiden valikoiman ja esillepanon kehittäminen.

”Nykyinen kauppias, Paavo, on vaimonsa ja henkilökunnan kanssa kehittänyt kauppaa hyvään kuntoon. Haluamme jatkaa tätä Suvin kanssa. Toivotankin kaikki tervetulleeksi käymään ja asioimaan Lammin parhaiten palvelevassa ruokakaupassa! Kannattaa tulla rohkeasti kertomaan meille toiveita, niin saadaan kaupasta juuri teidän näköisenne kauppa”, vinkkaa Tuomo.

K-Market Mallas työllistää kauppiaspariskunnan lisäksi 8 työntekijää.

Suvin ja Tuomon perheeseen kuuluvat 2- ja 6-vuotiaat tytöt sekä 8-vuotias poika. Koko perheen harrastuksiin kuuluvat yhdessä pelailu ja puuhastelu. Ruuanlaitto ja leipominen ovat Suvin sydäntä lähellä ja lähes aina siihen osallistuvat myös lapset. Perheen aika kuluu usein myös pojan jääkiekkoharrastuksen parissa.

Lisätietoja:
K-kauppias Tuomo Honkanen, puh. 050 567 9796

Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä tuo hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta.

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit