Uuden ajan K-Supermarket Kaijonharju avautuu 30.11. Oulussa

Moderni, uuden ajan K-Supermarket avautuu Kaijonharjun perinteisellä ostarialueella osoitteessa Sammonkatu 16. Avajaishulinat alkavat torstaina 30.11. ja jatkuvat koko viikonlopun. 

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 29.11.2017

Uusi 1800m2 kokoinen kauppa on rakennettu uusinta rakennustekniikkaa hyödyntäen Keskon määrittämien kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Esimerkiksi kaupan valaistuksessa hyödynnetään led-valoja ja kaupan kylmälaitoksen jäähdytysaineena käytetään hiilidioksidia.

Tavallista paremman ruokakaupan tapaan K-Supermarket Kaijonharjussa on palveleva Herkkutori ja sen yhteydessä lounasasiakkaita ja opiskelijoita ajatellen grilli, lämmin ateriabaari, keittobaari sekä salaattibaarit. Lisäksi kaupasta löytyy laaja valikoima lämpimiä paistotuotteita. Kaupasta saa myös Matkahuollon ja Veikkauksen palvelut.

”Herkkutorimme valikoimissa olemme panostaneet erityisesti tuoreisiin kaloihin, savukaloihin sekä lounasruokaan salaatteineen. Lisäksi valikoimissamme korostuvat vege-tuotteet, joita varten on varattu valmisruokien läheisyydestä oma hyllykokonaisuus. Laajasta erikoisolutvalikoimistamme löytyvät paikalliset oluet, esimerkiksi Hailuodon panimon tuotteet”, kertoo kauppias Raimo Pudas.

Raimo Pudas haluaa uudessa kaupassaan kuunnella tarkasti asiakkaita. Kaupan Facebook- ja Instagram -sivuilla on voinut kertoa jo ennen avausta toiveitaan, joita on otettu huomioon esimerkiksi gluteenittomien tuotteiden ja vege-tuotteiden valikoimien suunnittelussa.

Kauppias henkilökuntineen toivottaa oululaiset tervetulleiksi uuteen kauppaan torstaina 30.11. Kauppa aukeaa kello 10, jolloin avausnauhan leikkaavat Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki ja Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen.

”Ovia on jo tavaroittamisen aikana käyty nykimässä aika tiuhaan, joten avajaispäivänä on hulinaa kovien tarjousten ja kauppaan tutustumisen myötä. Torstaina ollaan ruusukimppujen kera toivottamassa asiakkaita tervetulleiksi kauppaan, kakkukahveja juodaan perjantaina ja kuumia grillimakkaroita nautitaan lauantaina”, kauppias kertoo.

Avajaishulinat jatkuvat hyvien tarjousten ja tuote-esittelyjen merkeissä koko joulukuun.

Uusi K-Supermarket Kaijonharju palvelee asiakkaita maanantaista perjantaihin kello 7-21, lauantaisin kello 8-21 ja sunnuntaisin kello 11-21. Kaupan pihassa on 95 parkkipaikkaa ja runsaasti polkupyörien säilytyspaikkoja.

Lisätietoja: K-kauppias Raimo Pudas puh. 040 591 3515

K-Supermarketit ovat tavallista parempia ruokakauppoja, jotka tarjoavat asiakkailleen aina ajankohdan parhaat raaka-aineet ja ideat niin arjen kuin juhlankin ruoanlaittoon. K-Supermarket-kauppias henkilökuntineen rakentaa kauppansa valikoiman oman asiakuntansa mukaan tarjoten runsaasti sekä paikallisia lähituotteita että erikoisuuksia. Monipuolisilla valikoimilla, vastuullisesti toimien ja parasta palvelua tarjoten inspiroimme asiakkaitamme innostumaan ja onnistumaan omassa ruoanlaitossaan! K-Supermarket-ketjuun kuuluu runsaat 220 kauppaa. www.k-supermarket.fi

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Liitteet & linkit