K-Rauta tutki: Eteläpohjalaisten luottamus omaan taitoon tehdä isoja remontteja on Suomen korkeinta

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 27.9.2017

K-Raudan tutkimuksen* mukaan eteläpohjalaiset jakavat ykkössijan kantahämäläisten kanssa isojen remonttien tekemisen taitotasossa, kun tarkastellaan kaikkien suomalaisten käsityksiä omista kyvyistään remontoida. K-Raudan viime viikolla avattu maksuton Remonttineuvonta-palvelu opastaakin nyt kaikkia remontoijia aloittelijoista ammattilaisiin ja vastaa kaikenlaisiin remontointiin liittyviin kysymyksiin.

Jopa 23 % eteläpohjanmaalaisista kertoo osaavansa tehdä isompiakin remontteja aina lattioiden uusimisesta keittiöiden asennuksiin. Valtakunnallisesti tarkasteltuna 13 % suomalaisista kokee olevansa yhtä taidokasta remonttikansaa, joten Etelä-Pohjanmaalla taitotaso on selvästi korkeampi. Yli viidesosa eteläpohjanmaalaisista on myös varsin omatoimisia: 21 % on tarvinnut neuvoja remonttityöhön, mutta on tehnyt työn kuitenkin itse.

Remontoinnissa eteläpohjalaisia mietityttää eniten se, kuinka paljon materiaaleja, esimerkiksi maalia tai laminaattia, remontissa tarvitaan. Tätä on pohtinut jopa 64 % vastaajista. Seuraavaksi eniten mietitään sitä, mitä työkaluja ja materiaaleja tulisi käyttää parhaan lopputuloksen saamiseksi (54 %) ja sitä, mihin kohtaan seinää on turvallista porata niin, että voi olla varma siitä, ettei poraa esimerkiksi sähköjohtoon tai vesiputkeen (48 %).

”Olemme avanneet viime viikolla K-Raudan Remonttineuvonta-palvelun, josta kuka tahansa saa ammattimaisia neuvoja remontointiin – olipa kyse sitten pienestä tai suuresta korjaustyöstä. Tavoitteenamme on tehdä remontoinnista yllättävän helppoa, joten odotamme innolla, millaista palautetta saamme remontoijilta”, K-Raudan aluepäällikkö Tapani Lahti kertoo.

Myös näin eteläpohjalaiset ajattelevat remontoinnista:

  • 45 % kertoo, että kantoapu on ollut tarpeen, koska tavaraa on ollut raskasta tai muutoin vaikea kantaa.
  • 61 % eteläpohjalaisista kertoo tietävänsä, miten remontoinnista ylijäävät materiaalit voi hävittää.
  • 73 % kokee alan ammattilaiset parhaana lähteenä avun ja neuvojen saamiseen remontoinnin ja korjaustöiden suhteen. 41 % luottaa kavereihin tai sukulaisiin, jotka ovat onnistuneet tekemään remontteja ja korjaustöitä itse.
  • 45 % eteläpohjalaisista pitää hyvänä lähteenä valmistajien ja rautakauppojen internet-sivuja.

K-Raudan Remonttineuvonnasta vastauksia nopeasti – ”Remontoinnissa ei ole tyhmiä kysymyksiä” 

Jotta suomalaisten kynnys remontoida olisi mahdollisimman matala, K-Rauta lanseerasi maksuttoman Remonttineuvonta-vastauspalvelun 20. syyskuuta. Remonttineuvonta tarjoaa apua yksinkertaisista kodin kunnostustöistä laajoihin remontointiprojekteihin.  

Kyseessä on maksuton vastauspalvelu, jonka tarkoituksena on auttaa suomalaisia onnistumaan remontoinnissa ja madaltaa kynnystä kysyä remontointiin liittyviä kysymyksiä alan ammattilaisilta. Remontoinnin ja rakentamisen asiantuntijat vastaavat suomalaisten kysymyksiin puhelimen ja nettisivujen kautta päivittäin klo 8–16. Vastaus pyritään antamaan arkisin vuorokauden sisällä. Remontointi-sivustolta löytyy myös lisää tutkimustietoa suomalaisista remontoijista. 

K-Rauta toteuttaa neuvontapalvelun yhdessä Peruskorjaamisen ja Rakentamisen Kehittämiskeskus PRKK ry:n kanssa. PRKK:lla on lähes 30 vuoden kokemus riippumattomasta rakentamisen ja remontoinnin neuvonnasta. 

K-Raudan Remonttineuvonta, puh. 030 6363 738, avoinna arkisin klo 8-16.

* Kyselyn toteutti Cint K-Raudan toimeksiannosta elokuussa 2017, ja siihen vastasi 2 002 suomalaista. Otos on edustava vastaajajoukon iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. 

Lue lisää koko Suomen remontointitaidoista valtakunnallisesta taustatiedotteesta liitteenä.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Jessica Diktonius, K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kauppa, 040 709 9176, jessica.diktonius@kesko.fi 

Aluepäällikkö Tapani Lahti, K-Rauta, puh. 050 387 2514, tapani.lahti@kesko.fi

k-rauta.fi/remonttineuvonta

Katso K-Raudan video remontoinnista YouTubessa 

K-Rauta – Yllättävän helppoa

Me uudistuvassa K-Raudassa autamme niin kodin kunnostamisen ensikertalaisia kuin ammattilaisiakin onnistumaan rakentamisessa ja remontoinnissa mahdollisimman vaivattomasti. Laajin valikoima ja parhaat palvelumme varmistavat, että projektisi onnistuu – niin kivijalassa kuin verkossakin. Sinua palvelee 139 uudistunutta kauppaa kattaen koko Suomen Tammisaaresta Ivaloon. K-rauta.fi #uusikrauta