Katse lattiaan ja pintaa syvemmälle – uutuuksia K-Raudan lattiamateriaaleissa

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 12.3.2018

Perinteisesti lattiamateriaali on ollut välttämätön paha, jonka hyveenä on pidetty käytännöllisyyttä ja huomaamattomuutta. Entäpä jos nostaisimme lattian huoneen katseenvangitsijaksi? K-Rauta on Suomen suurin lattianpäällysteiden myyjä. K-Raudan oman tuotemerkin Cellon lattianpäällystevalikoimasta löytyvät niin parketit, laminaatit kuin vinyylilankut vastuullisesti tuotettuina. 

Suosiotaan kasvattava helppohoitoinen laminaatti on mainettaan ympäristöystävällisempi. ”Kuluttajia saattaa yllättää, että laminaatti on pääosin puuta: yli 80% laminaatin raaka-aineesta on männyn ja kuusen puukuitua. Lattiateollisuus onkin osa puunjalostusteollisuutta, jossa on viime vuosikymmeninä totuttu seuraamaan raaka-aineiden laatua ja päästörajoituksia tarkasti,” kertoo Leena Takaveräjä, Sourcing Support and Sustainability Manager K-ryhmästä.

Laminaattien runkomateriaali puukuitu saadaan tehtaiden lähimetsissä sahatun puun ylijäämästä sekä harvennushakkuista saaduista puista. K-Raudan laminaateissa käytettävä puumateriaali tulee tehtaalle vastuullisesti hoidetuista metsistä. Laminaatilla on sisäilmanrakennusmateriaalien luokitus M1.

Puun ulkonäön ominaisuudet näkyvät myös uusissa laminaattimalleissa. Yksi pitkälle viedyn kehittelyn tuloksista on pinnanrakenteeltaan puuta muistuttava pitkä (180-220cm) laminaattilankku eri puulajien näköisenä.  ”Laminaattien ja vinyylin värityksethän ovat lähes rajattomasti varioitavissa. Uusia tuttavuuksia lattioiden kuoseihin on löydetty rannoilta kerätyn jätepuun kuvioista. Näin kuvioita, pakkausleimoja, kolhuja ja haalistuneita värejä on saatu uuteen, ehjään lattiapintaan tuomaan kerroksellisuutta,” kertoo K-Raudan Visual Manager Päivi Laitinen-Slotte.

Laminaatti Cello Hailuoto Tammi vaalea ja tumma

”Yksi kiinnostavimmista kauden lattiauutuuksissa on trendikäs kalanruotokuvioinen laminaatti Cello Hailuoto. Tutusta täysin poikkeavaa on harmaakuosinen Cello Tekla -laminaatti valkoisella liitumaisella painatuksella. Vinyylilankkuihin on saatu aidosti elävää ja ilmeikästä pintaa, kuten esimerkiksi vinyylilankku Cello Amsterdam.  Ruskean sävyt ovat nousussa harmaan kauden jälkeen kaikissa lattianpäällysteissä. Erilaiset ruskeat ovat keino tuoda skandinaaviseen vaaleaan sisustukseen sävyä ja lämpöä”, sanoo K-Raudan Category Manager Petra Toivonen.

Vinyylilankku Cello: harmahtava Amsterdam ja vaaleasävyinen Athene

Muutama vuosi sitten lanseerattu vinyylilankku kasvattaa suosiotaan edelleen. Cello-vinyylilankuissa on kestävä PVC-runko, painopontti sekä integroitu askeläänieriste. Saatavana on 9 puukuosia ja 3 kivikuosia. Parketin halutaan yhä harvemmin kiiltävän. Himmeäpintaiset ja luonnollisesta hiukan valkoisella, harmaalla tai ruskealla sävytetyt mallit ovat suosiossa.

”Lattiamateriaaleissa on mistä valita, niin teknisiltä ominaisuuksiltaan kuin värin ja kuosin puolesta. Perinteisiä kuoseja on taas saatavilla ja uusissa sävyissä. Myös lankkumaisuus tai kivikuosien laattasaumat lisäävät lattian näyttävyyttä. Enää lattia ei jää niin sanotusti sivurooliin vaan voi olla se elementti huonetilassa, joka määrittelee muuta sisustusta, ” jatkaa Petra Toivonen.

 Laminaatin plussat:

  • Monipuolinen kuosi- ja pintavalikoima
  • Nopeasti ja helposti asennettava lattiamateriaali
  • Liimaton asennus lukkoponttisysteemin avulla
  • Voi asentaa vanhan lattian päälle
  • Helppohoitoinen lattia: imuroi ja nihkeäpyyhi
  • Edullinen ja kestävä lattiamateriaali (käyttöluokat alkaen 32)

Laminaatin miinukset:

  • Laminaattilattiaa ei voi hioa
  • Laminaatin pinta voi tuntua kylmältä, koska tuote itsessään ei johda lämpöä
  • Tulee huomioida laminaattilattian saumojen kestävyys vettä vastaan sekä ilmankosteuden vaikutus

Vinkkejä lattianpäällysteen valintaan

  • Vinyylimatto ja vinyylilankku kestävät kovaakin kulutusta. Myös kosteudenkesto on loistava, joten vinyyli sopii muiden tilojen lisäksi erinomaisesti esimerkiksi lapsiperheen eteiseen. Vinyyli myös vaimentaa hyvin ääntä.
  • Laminaatti helpottaa arkea, sillä tahmeatkin tahrat irtoavat hyvin ja materiaali kestää kulutusta.
  • Vinyylikorkki on lämmin ja pehmeä leikkialusta lapsille ja vaimentaa hyvin ääntä. Kestävä pinta ei naarmutu.
  • Parketti on ajaton, kaunis, aitoa puuta ja ekologinen. Oikealla hoidolla se on pitkäikäinen.

Linkit: 

Tutustu Cello-lattiaesitteeseen

Lue lisää lattianpäällysteistä K-Raudan sivuilta

Lataa lisää painokelpoisia kuvia Mediapankistamme toimitukselliseen käyttöön

K-Raudan remonttineuvonta vastaa

Lisätietoja:


Petra Toivonen, Category Manager,  K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kauppa, 050 345 9202, petra.toivonen@kesko.fi

Mere Sundqvist, PR Producer, K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kauppa, 050 433 4078, mere.sundqvist@kesko.fi

Cello on K-Raudan oma tuotemerkki, joka tarjoaa ajassa mukana olevan, uudistuvan tuotevalikoiman kodin sisustajalle ja remontoijalle. Cello-tuotteiden ja Cello-vinkkien avulla toteutat sisustusunelmasi sekä rakennat unelmiesi pihan kohtuulliseen hintaan laatua ja tyyliä unohtamatta.

K-Rauta – Yllättävän helppoa

Me uudistuvassa K-Raudassa autamme niin kodin kunnostamisen ensikertalaisia kuin ammattilaisiakin onnistumaan rakentamisessa ja remontoinnissa mahdollisimman vaivattomasti. Laajin valikoima ja parhaat palvelumme varmistavat, että projektisi onnistuu – niin kivijalassa kuin verkossakin. Sinua palvelee 139 uudistunutta kauppaa kattaen koko Suomen Tammisaaresta Ivaloon. K-rauta.fi #uusikrauta


Avainsanat:

Yrityksestä

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka myynti on yli 13 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 45 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu lähes 2 000 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Puolassa. www.kesko.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit