Joukkorahoituksesta muodostunut kotimaisille kasvuyhtiöille merkittävä rahoitusmuoto:

Markkinajohtaja Kansalaisrahoitus Oy välittänyt yli 50 miljoonaa euroa 

Joukkorahoitus on noussut marginaalista varteenotettavaksi vaihtoehdoksi täydentämään perinteistä pääomasijoittamista. Suomen pääomasijoitusyhdistyksen (FVCA) tilastojen mukaan pääomasijoittajat sijoittivat 80 miljoonaa euroa suomalaisiin kasvuyhtiöihin vuoden 2016 aikana (Lähde: http://www.fvca.fi/tietokeskus/tilastot ). Vuosi vuodelta joukkorahoitus on kasvattanut osuuttaan tästä kokonaismarkkinasta.

Muutos on tapahtunut nopeasti. Joukkorahoituslaki säädettiin vuonna 2016. Vuonna 2012 toimintansa aloittanut sijoituspalveluyritys Kansalaisrahoitus on joukkorahoituksen Suomen markkinajohtaja.

Yritys juhlisti viimeisimmän rahoituskierroksen yhteydessä merkittävää virstainpylvästä: Kansalaisrahoitus sai ArcDia International Oy:lle kerätyllä rahoituskierroksellaan täyteen 50 miljoonaa euroa suomalaisille kasvuyhtiöille kerättyjä sijoituksia, kun kaikki rahoituskierrokset lasketaan yhteen. Infektiotautien diagnostiikkaan erikoistuneen ArcDian rahoituskierros ylimerkittiin ennätyksellisesti muutamissa tunneissa.

Syy joukkorahoituksen nopeaan kasvuun löytyy sekä kasvuyhtiöitten että sijoittajien tarpeesta. ”Sijoittajalle asemansa vakiinnuttaneet kasvuyhtiöt tarjoavat vakavasti otettavan vaihtoehdon sijoituskohteena. Hyville kasvuyhtiöille taas on houkuttelevaa, että me toteutamme rahoituskierroksen heidän puolestaan nopeasti ja luotettavasti. Käymme yhtiöt tarkkaan läpi ja tarjoamme sijoittajille vain lupaavia yhtiöitä. Siitä syntyy positiivinen kierre: hyvät kohteet houkuttelevat enemmän sijoittajia ja nopeat rahoituskierrokset houkuttelevat hyviä yhtiöitä”, sanoo Kansalaisrahoituksen toimitusjohtaja Terhi Vapola.

”Usealle kasvuyhtiölle joukkorahoitus on myös ihanteellinen ratkaisu ennen pörssiin listautumista, koska tällainen rahoituskierros tuo mukanaan näkyvyyttä ja paljon sijoittajia. Tällöin myös kasvuyhtiön omistuspohja laajenee”, Vapola jatkaa.

Kansalaisrahoitus on toteuttanut 35 rahoituskierrosta kasvuyhtiöille. Näistä iso osuus on keskittynyt cleantech- ja terveysteknologiayhtiöihin. Trendi näkyy myös Kansalaisrahoituksen tulevissa rahoituskierroksissa: Yrityksen seuraava kohdeyhtiö on rokotteita yleisiin allergioihin kehittävä Desentum Oy. Alkuvaiheen kliinisten tutkimusten rahoituksen turvaamiseksi Desentum käynnistää Kansalaisrahoituksen kanssa joukkorahoituskierroksen, joka jatkuu lokakuun ajan, ellei kierrosta ylimerkitä sitä ennen.

Kansalaisrahoitus Oy

Kansalaisrahoitus on vuonna 2012 perustettu yritys, joka tarjoaa yksityisille sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa suomalaisiin kasvuyhtiöihin ja rahoitusta hakeville yrityksille nopean ja joustavan kanavan hankkia liiketoimintaansa uutta pääomaa. Kansalaisrahoitus on onnistunut kaikissa yli 30:ssä järjestämässään rahoituskierroksessa, joissa on kerätty yhteensä yli 50 miljoonaa euroa sijoituksia kasvuyhtiöihin. Tarjottavat kasvuyhtiöosakkeet edustavat korkeaa tuottopotentiaalia, mutta riskien toteutuessa sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan.

Lisätietoja:
Terhi Vapola, toimitusjohtaja
Kansalaisrahoitus Oy 
+358 40 80 36 407
Terhi.Vapola@Kansalaisrahoitus.fi
www.kansalaisrahoitus.fi     

Pekka Mattila, toimitusjohtaja
Desentum Oy
Puh. 0500-512934
info@desentum.fi
www.desentum.com

                    
                              
                                   
         

                    

Tilaa