Joulusesonki alkaa – kuluttajat vielä varovaisia

Valtaosa kuluttajista aikoo kuluttaa jouluostoksiin yhtä paljon kuin viime vuonna. Hanakimmin hankintojaan aikovat lisätä verkkokauppoja käyttävät kuluttajat, nuoret naiset ja lapsiperheet. Eniten jouluostoksista aikovat puolestaan nipistää lapsettomat kotitaloudet.

Kaupan liiton tuoreen joulukyselyn mukaan lähes 70 prosenttia kuluttajista aikoo pitää jouluhankintansa tänä vuonna viime vuoden tasolla. Viimevuotista enemmän rahaa antaa palaa reilut 10 prosenttia kuluttajista. Lähes joka viides taas suunnittelee leikkaavansa joulukulutustaan viime vuodesta.

Rohkeimmin joulukulutusta aiotaan kasvattaa Uudellamaalla, missä 16 prosenttia kuluttajista lisää jouluhankintoja. Eniten jouluhankinnoista tinkiviä puolestaan on Länsi-Suomessa, jossa reilu viidennes kuluttajista aikoo vähentää hankintoja viime vuodesta.

Naiset aikovat sekä lisätä että leikata jouluhankintojaan viime vuodesta eniten. Alle 40-vuotiaista naisista peräti 21 prosenttia aikoo lisätä rahan käyttöään, mutta samalla yli 40-vuotiaista naisista 23 prosenttia aikoo kiristää rahanmenoa.

Nuorehkojen naisten lisäksi alle kouluikäisten ja teini-ikäisten lasten perheissä rahan käyttöä aiotaan lisätä. Viidesosa näistä perheistä aikoo kuluttaa viime vuotta enemmän. Sen sijaan 7–12-vuotiaiden lasten perheistä vain 12 prosenttia aikoo lisätä kulutustaan.

Kyselyn mukaan runsas neljännes kuluttajista aikoo tehdä jouluhankintoja myös verkosta. Verkkokaupan käyttö jouluostoksiin vaihtelee kuitenkin paljon ikäryhmittäin. Vähintään 50-vuotiaat tekevät verkko-ostoksia selvästi harvemmin kuin heitä nuoremmat. Erityisen ahkerasti verkkokauppoja käyttävät alle kouluikäisten lasten vanhemmat, joista lähes puolet aikoo tehdä jouluostoksia verkosta.

”Toivottavasti suomalaiset kaupat saavat ohjattua mahdollisimman paljon useita eri kanavia aktiivisesti käyttävät kuluttajat ostoksille, sillä tällaiset kuluttajat aikovat lisätä kulutustaan rohkeammin kuin muut”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo.

Verkko-ostoksia jouluksi tekevistä viidesosa aikoo lisätä kulutustaan, kun vain kivijalassa asioivista näin tekee kymmenesosa.

”Kansantalouden kannalta on huolestuttavaa, että runsas 40 prosenttia verkko-ostoksia tekevistä aikoo ostaa ulkomaisista kaupoista”, Kurjenoja muistuttaa.

Joulun tietohaut ovat nyt kiivaimmillaan

Joulukauppa on perinteisesti vauhdittunut veronpalautusten ja itsenäisyyspäivän tienoilla. Sesongin alku näkyy myös jouluun liittyvissä verkon tietohauissa. Googlen hakutietojen mukaan viime vuonna joululahjahaut moninkertaistuivat vain muutamassa päivässä juuri ennen veronpalautuksia ja romahtivat itse veronpalautuspäivänä*.

Joululahjoihin liittyvät haut ovat vilkkaimmillaan juuri nyt eli viikoilla 49 ja 50. Tämän jälkeen haut harventuvat selvästi, vaikka varsinainen ostosten teko kiihtyykin. Joulun ruokapöytää taas suunnitellaan eniten viikolla 50, jolloin joulureseptien haut ovat huipussaan. Joulukaupan onnistumisen kannalta onkin tärkeää jakaa sesonkiin liittyvää tietoa kuluttajille oikeaan aikaan.

*Tiedot perustuvat Googlen sisäiseen dataan.

Kaupan liiton kuluttajakyselyn on tehnyt TNS Gallup. Kysely toteutettiin marraskuussa puhelinhaastatteluin, ja sen otos oli 1 502 vähintään 15-vuotiasta suomalaista.

Liite: Joulukauppa 2013 – kuluttajat

Lisätiedot: 

pääekonomisti Jaana Kurjenoja, Kaupan liitto, jaana.kurjenoja(at)kauppa.fi, p. (09) 1728 5134

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi

Yrityksestä

Kaupan liitto on kaupan alan valtakunnallinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on edistää suomalaista kauppaa. Kehitämme kaupan yritysten toimintaedellytyksiä ja yhteistyötoimintaa sekä huolehdimme jäsentemme elinkeino- ja työnantajaeduista.

Tilaa

Liitteet & linkit