Kaupan ala työllistää tänäkin kesänä tuhansia nuoria

Report this content

Kaupan ala on nuorten suurin työllistäjä. Pelkästään kesätöitä ala tarjoaa tänäkin vuonna arviolta 20 000 nuorelle.

Moni nuori saa jälleen tänä kesänä ensi kosketuksen työelämään työskennellessään kesätöissä kaupan alalla. Ala tarjoaa vuosittain kesätyöpaikan arviolta jopa 20 000 nuorelle - niin myös tänä kesänä, vaikka taloustilanne on heikompi kuin viime vuonna.

Tarjoamalla työtä kauppa antaa nuorille ensimmäisen kokemuksen työelämästä ja on mukana tukemassa nuorten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja ehkäisemässä syrjäytymistä. Kaupan liitto pitää myös tärkeänä, että kaupan alan työnantajat pystyvät antamaan nuorille työn tekemisestä ja kaupan alasta myönteisen kuvan. Tässä hyvä johtaminen on avainasemassa. Kaupan liitto on muun muassa mukana kehittämässä lähiesimieskoulutusta. Se on julkaissut myös nuorten hyvän johtamisen kymmenen teesiä, joiden tavoitteena on kehittää palvelusektorille maan parasta esimiestyötä ja johtamista.

Kesätyöntekijöiden lisäksi kauppa työllistää ympärivuotisesti nuoria kaikista toimialoista eniten. Noin viidennes alle 25-vuotiaista työssäkäyvistä nuorista työskentelee kaupan alalla. Kaikkiaan ala työllistää noin 300 000 henkilöä, mikä tekee siitä elinkeinoelämän suurimman työllistäjän.

Kaupalle on tärkeää, että se pystyy myös jatkossa tarjoamaan töitä nuorille. Siksi on tärkeää, että talouspolitiikalla ei leikata ostovoimaa tai muuten nosteta työllistämisen kustannuksia.

”Kaupan ala uskoo, että päättäjät ymmärtävät kaupan ja palveluiden merkityksen nuorten työllistämisessä ja pitävät huolta siitä, että alan toimintaedellytyksiä ei enää heikennetä”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo.

Katso myös Kaupan liiton vuosikatsaus Kaupan vuosi 2013 osoitteessa http://www.kaupanvuosi.fi/

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Juhani Pekkala, Kaupan liitto, juhani.pekkala(at)kauppa.fi, p. (09) 1728 5111, 0400 419 560,

työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala, Kaupan liitto, anna.lavikkala(at)kauppa.fi, p. (09) 1728 5136, 0400 406 088

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi