Kela korvaa toimistoja lähitoimistojen palvelulla ja yhteispalvelulla vuonna 2014

Kela korvaa 10 toimiston asiakaspalvelun lähitoimistojen palvelulla tai yhteispalvelulla 1.4.2014 tai 1.9.2014 alkaen.

Merkittävin syy toimistojen korvaamiseen on vähäinen asiointimäärä. Suurin osa näistä 10 toimistosta on palvellut asiakkaita 1–2 päivänä viikossa tai muutaman tunnin päivässä. Muutosten jälkeen Kelalla on edelleen 186 toimistoa eri puolilla Suomea. Muutokset eivät aiheuta irtisanomisia.

Toimistoissa käynnit ovat vähentyneet vuodessa 300 000:lla. Samalla toimistoasiointi on keskittynyt entistä enemmän kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Monet haluavat hoitaa asioitaan Kelan toimistoajan ulkopuolella, mihin yhteispalvelu, puhelinpalvelu ja verkkopalvelut antavat hyvät mahdollisuudet.

Yhteispalvelu tuo Kelan lähelle

Yhteispalvelu on tapa olla lähellä asiakasta sielläkin, missä ei ole enää tarkoituksenmukaista järjestää Kelan toimistopalvelua. Yhteispalvelussa asiakas saa Kela-asioissa yleistä neuvontaa ja tukea verkkopalvelujen käyttämisessä. Yhteispalveluun voi myös jättää hakemuksen liitteineen. Yhteispalvelussa voi hoitaa usean viranomaisen asioita kätevästi samalla käynnillä.

Yhteispalvelulla on merkitystä erityisesti silloin, kun etäisyydet paikkakuntien välillä ovat pitkiä. Yhteispalvelun laajempien aukioloaikojen ansiosta asiakkailla on mahdollisuus hoitaa Kela-asioitaan myös toimistoajan ulkopuolella. Kela on mukana 159 yhteispalvelussa.

Osa yhteispalvelupisteistä tarjoaa Kela-palvelut etäpalveluna. Etäpalvelussa Kela-asioissa perusteellisempaa neuvontaa tarvitsevia asiakkaita voidaan palvella videon välityksellä.

Monet voivat hoitaa Kela-asiansa verkossa ja puhelimitse

Yhteispalvelun lisäksi verkkoasiointi ja puhelinpalvelu tarjoavat asiakkaille toimistoa korvaavia asiointimahdollisuuksia. Esimerkiksi lapsiperheet, työttömät työnhakijat ja opiskelijat voivat hoitaa kaikki Kela-asiansa verkossa. Joulukuun puoleenväliin mennessä tänä vuonna Kelan verkkosivuilla käytiin 21 miljoonaa kertaa. Lokakuun loppuun mennessä asioita hoidettiin verkossa asiointipalvelun kautta 10,1 miljoonaa kertaa.

Myös Kelan sosiaalisen median palvelut tukevat verkkopalvelujen käyttöä. Kela vastaa lapsiperheiden kysymyksiin Kela-Kertun keskustelupalstalla Suomi24.fi-foorumilla. Kela-Kertulla ja opintotuella on myös omat Facebook-sivunsa.

Kelan puhelinpalvelu palvelee asiakkaita arkisin kello 8–18. Tänä vuonna puhelinpalvelussa hoidetaan 1,7 miljoonaa asiakkaiden yhteydenottoa. Jos asian hoitaminen vaatii pidempää aikaa, asiakkaalle voidaan varata aika toimistoon tai sopia puhelinajasta. Aika voidaan varata puhelimitse, toimistoissa ja verkossa.

Kelan Itä- ja Pohjois-Suomen toimistot, joiden palvelu korvataan lähitoimistojen palvelulla tai yhteispalvelulla 1.4.2014 alkaen

Muutokset Pohjois-Savossa

  • Juankosken toimiston asiakaspalvelu korvataan lähitoimiston palvelulla. Lähin toimisto on Nilsiässä.

Muutokset Pohjois-Karjalassa

  • Enon toimiston asiakaspalvelu korvataan yhteispalvelulla ja lähitoimiston palvelulla. Yhteispalvelun osoite on Kunnantie 2, Eno. Lähin toimisto on Joensuussa.

Muutokset Etelä-Karjalassa                                      

  • Joutsenon toimisto korvataan lähitoimistojen palvelulla. Lähimmät toimistot ovat Imatralla ja Lappeenrannassa.

Muutokset Lapissa

  • Saarenkylän toimiston asiakaspalvelu korvataan lähitoimiston palvelulla. Lähin toimisto on Rovaniemen keskustassa.

Kelan Länsi-Suomen toimistot, joiden palvelu korvataan lähitoimistojen palvelulla tai yhteispalvelulla vuonna 2014

Muutokset Keski-Pohjanmaalla 1.9.2014 alkaen

  • Kälviän toimiston asiakaspalvelu korvataan lähitoimiston palvelulla. Lähin toimisto on Kokkolassa.

Muutokset Pohjanmaalla 1.4.2014 alkaen

  • Uudenkaarlepyyn toimiston asiakaspalvelu korvataan yhteispalvelulla ja lähitoimiston palvelulla. Yhteispalvelun osoite on Topeliuksenpuistikko 7, Uusikaarlepyy. Lähin toimisto on Pietarsaaressa.
  • Korsnäsin toimiston asiakaspalvelu korvataan yhteispalvelulla ja lähitoimiston palvelulla. Yhteispalvelun osoite on Rantatie 4323, Korsnäs. Lähin toimisto on Närpiössä.

Muutokset Etelä-Pohjanmaalla 1.9.2014 alkaen

  • Isonkyrön toimiston asiakaspalvelu korvataan yhteispalvelulla ja lähitoimiston palvelulla. Yhteispalvelun osoite on Pohjankyröntie 136, Isokyrö. Lähimmät toimistot ovat Laihialla ja Seinäjoella.

Muutokset Etelä-Pirkanmaalla 1.9.2014 alkaen

  • Pirkkalan toimiston asiakaspalvelu korvataan yhteispalvelulla ja lähitoimiston palvelulla. Yhteispalvelun osoite on Koulutie 1, Pirkkala. Lähimmät toimistot ovat Nokialla ja Tampereella.

Kelan Etelä-Suomen toimisto, jonka palvelu korvataan lähitoimistojen palvelulla ja yhteispalvelulla 1.4.2014 alkaen

Muutos Espoossa

  • Tapiolan toimiston asiakaspalvelu korvataan yhteispalvelulla ja lähitoimistojen palvelulla. Yhteispalvelun osoite on Kulttuuriaukio 2, Espoo. Lähimmät toimistot ovat Espoossa Matinkylä-Olarin, Leppävaaran ja Espoon keskuksen toimistot.

Lisätietoja asiakkaalle
Puhelinpalvelu www.kela.fi/palvelunumerot

Asioi verkossa www.kela.fi/asiointi

Ajanvaraus verkossa www.kela.fi/ajanvaraus

Lisätietoja medialle

Kelan Itä- ja Pohjois-Suomen aluejohtaja Sari Hänninen, puh. 020 635 7200, 040 570 8742
Kelan Länsi-Suomen aluejohtaja Erkki Koivisto, puh. 020 635 5200, 040 754 5282
Kelan Etelä-Suomen aluejohtaja Sirkka Hongell, puh. 020 635 1500, 050 608 21

etunimi.sukunimi@kela.fi

Vakuutuspiirien johtajat www.kela.fi/vakuutuspiirit

Kelan viestintä
Yhteystiedot www.kela.fi/viestinta
Puhelinpalvelu medialle p. 040 733 522, arkisin klo 9-16
Sähköposti viestinta@kela.fi

Mediainfo on Kelan taustoittava uutiskirje medialle. Tilaa kerran kuussa ilmestyvä mediainfo osoitteessa http://www.kela.fi/uutiskirje

Yrityksestä

Kansaneläkelaitos, Kela, hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kelan asiakkaita ovat kaikki Suomessa asuvat sekä ulkomailla asuvat Suomen sosiaaliturvaan kuuluvat henkilöt.

Tilaa

Liitteet & linkit