Kelan vakuutuspiirien määrä Pohjois-Suomessa vähenee

Report this content

Kelan vakuutuspiirien määrä Pohjois-Suomessa vähenee kuudella ensi vuoden alussa, kun piirejä yhdistetään nykyistä laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Toimistojen määrä säilyy entisellään.

Kelan hallitus päätti kokouksessaan 18.11. neljästä vakuutuspiirien yhdistämisestä Pohjois-Suomessa 1.1.2005 alkaen. Vakuutuspiirien yhdistäminen on osa Kelan strategiaa, jonka tavoitteena on palvelujen säilyttäminen ja parantaminen eri puolilla maata. Vakuutuspiirejä yhdistämällä suurennetaan niiden kokoa niin, että kussakin vakuutuspiirissä on riittävästi asiantuntemusta eri etuuksien hoitamiseen. Toimistojen määrää ei vähennetä. Kajaanin, Kuhmo-Sotkamon ja Suomussalmen vakuutuspiireistä tulee uusi Kainuun vakuutuspiiri. Piiriin kuuluvat Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Paltamon, Ristijärven, Vuolijoen, Hyrynsalmen, Puolangan, Suomussalmen ja Sotkamon kunnat. Vakuutuspiiri palvelee alueen 82 000 asukasta seitsemässä toimistossa, jotka sijaitsevat Kajaanissa, Paltamossa, Kuhmossa, Sotkamossa, Hyrynsalmella, Puolangalla ja Suomussalmella ja niissä työskentelee noin 65 toimihenkilöä. Nivalan-Haapajärven ja Ylivieskan vakuutuspiirit yhdistyvät Jokilaaksojen vakuutuspiiriksi. Uuteen piiriin kuuluu kaikkiaan 12 kuntaa tai kaupunkia: Haapajärvi, Haapavesi, Kärsämäki, Nivala, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Alavieska, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen, Sievi ja Ylivieska. Vakuutuspiirin yhteenlaskettu asukasluku on noin 80 000. Kelan toimistot sijaitsevat Haapajärvellä, Haapavedellä, Nivalassa, Pyhäjärvellä, Kalajoella, Oulaisissa ja Ylivieskassa. Kelan toimihenkilöitä vakuutuspiirissä työskentelee noin 60. Limingan, Muhoksen ja Raahen vakuutuspiireistä tulee Pohjois-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Uuteen piiriin kuuluu kaikkiaan 16 kuntaa eli Kestilä, Liminka, Lumijoki, Piippola, Pulkkila, Pyhäntä, Rantsila, Tyrnävä, Muhos, Utajärvi, Vaala, Pyhäjoki, Raahe, Ruukki, Siikajoki ja Vihanti. Vakuutuspiirin yhteenlaskettu asukasluku on 73 000. Kelan seitsemän toimistoa sijaitsevat Limingassa, Pulkkilassa, Muhoksella, Utajärvellä, Vaalassa, Raahessa ja Ruukissa, ja niissä työskentelee kaikkiaan 53 toimihenkilöä. Kemin ja Tornion vakuutuspiirit yhdistyvät Meri-Lapin vakuutuspiiriksi. Uuteen piiriin kuuluvat Tornion ja Kemin kaupunkien lisäksi Keminmaan, Simon, Tervolan, Pellon ja Ylitornion kunnat. Vakuutuspiirin asukasluku on yhteensä 72 000. Kela palvelee asiakkaita viidessä toimistossa, jotka sijaitsevat Kemissä, Tervolassa, Pellossa, Torniossa ja Ylitorniolla. Toimistoissa työskentelee yhteensä 55 toimihenkilöä. Kaikkien neljän uuden vakuutuspiirin johtajien toimet tulevat haettaviksi vielä tämän vuoden puolella. Lisätietoja Kelan hallituksen puheenjohtaja Rauno Saari, puh. 020 517 2002 Hallituksen sihteeri, osastopäällikkö Juhani Rantamäki, puh. 040 758 1293 Pohjois-Suomen aluekeskus: aluejohtaja Tuomo Lämsä, puh. 020 435 4301 hallintopäällikkö Ilpo Ollikainen, puh. 020 435 4305 Lisätietoja 1.1.2005 aloittavien vakuutuspiirien toiminnasta: Kainuun vakuutuspiiri: vakuutuspiirin johtaja Ritva Määttä, Kajaani, p. 020 43 54101 toimistonjohtaja Anna-Maija Korhonen, Kajaani, p. 020 43 54130 vakuutuspiirin johtaja Outi Perttilä-Turunen, Kuhmo, p. 020 43 54 501 vakuutuspiirin johtaja Olavi Pyykkönen, Suomussalmi, p. 020 43 54 631 Jokilaaksojen vakuutuspiiri: Vakuutuspiirin johtaja Leena Harju, Nivala, p. 020 43 55101 Meri-Lapin vakuutuspiiri: vakuutuspiirin johtaja Anna-Leena Veteli, Kemi, p. 020 43 54 151. vakuutuspiirin johtaja Ritva Hokkanen, Tornio, p. 020 43 54 901 Pohjois-Pohjanmaan vakuutuspiiri: vakuutuspiirin johtaja Helinä Ukonsaari, Raahe, p. 020 43 54 971

Liitteet & linkit