Savitaipaleella Kelan palvelut jatkossa terveyskeskuksesta

Report this content

Uuden yhteispalvelusopimuksen ansiosta Savitaipaleella saa Kela-asiansa vireille kolmena päivänä viikossa.

Kelan Savitaipaleen toimisto on palvellut asiakkaita perjantaisin osoitteessa Torikatu 10. Kela on solminut Eksoten kanssa yhteispalvelusopimuksen, ja sen mukaan Savitaipaleen toimiston palvelut siirtyvät terveyskeskuksen tiloihin osoitteeseen Maitolantie 7.

Kelan toimihenkilö palvelee asiakkaita terveyskeskuksessa 3.6.2015 lähtien keskiviikkoisin klo 9–12 ja 13–16. Iltapäiväaika on varattu erityisesti asiakkaille, joilla on etukäteen tehty ajanvaraus Kelan palveluneuvojalle. Eksoten palveluohjaaja palvelee Kelan asiakkaita maanantaisin ja torstaisin. Lisäksi asiakkaita palvelee Kelan Lappeenrannan toimisto, joka on avoinna arkisin klo 9–16.

Eksoten palveluohjaajalta asiakkaat saavat neuvontaa etuusasioissa, hakemusten täyttämisessä ja Kelan verkkopalvelun käytössä. Palveluohjaajalle voi jättää myös hakemuksia. Uuden yhteispalvelusopimuksen ansiosta asiakkaat voivat laittaa Kela-asiansa vireille jatkossa kolmena päivänä viikossa.

Kelan puhelinpalvelu palvelee asiakkaita arkisin kello 8–18. Jos asian hoitaminen vaatii pidempää aikaa, asiakkaalle voidaan varata aika toimistoon tai sopia puhelinajasta. Aika voidaan varata puheli-mitse, toimistoissa ja verkossa.

Lisätietoja asiakkaille:

http://www.kela.fi/palvelupisteen-haku

http://www.kela.fi/palvelunumerot

Lisätietoja medialle:

Etelä-Karjalan vakuutuspiiri,

vakuutuspiirin johtaja Ilpo Hakula, puh. 020 635 6901 tai 040 500 4674

etunimi.sukunimi@kela.fi

Liitteet & linkit