Työttömyysturva-asiantuntijat neuvovat asiakkaita Suomi24-keskustelupalstalla

Työ- ja elinkeinoministeriö, Kela ja Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ kokeilevat kevään aikana asiakkaiden yhteisneuvontaa internetin keskustelupalstalla Suomi24:ssä.

Työttömyys on elämäntilanne, joka herättää paljon kysymyksiä. Palvelun tarkoituksena on helpottaa asiakkaiden tilannetta vastaamalla useimpiin kysymyksiin yhdeltä luukulta eri viranomaisten yhteistyönä.

- Työttömyysturvapalsta palvelee ihmisiä siellä, missä he viettävät aikaansa muutenkin. Palstan avulla tavoittelemme myös myönteistä ja läheistä asiakaspalvelukokemusta, sanoo kehitysjohtaja Heikki Ravantti työ- ja elinkeinoministeriöstä.

- Suomen työttömyysturva on järjestelmänä varsin monimutkainen. Siihen liittyy monta eri etuutta ja eri viranomaisilla on omat roolinsa järjestelmän toimeenpanossa. Työttömyyden uhatessa asiakkaan on usein vaikea hahmottaa, minkä järjestelmän piiriin hän kuuluu ja kuka päättää mistäkin, toteaa viestintäpäällikkö Seija Kauppinen Kelasta.

- Työttömyyskassat ovat lähteneet mukaan hankkeeseen suurella mielenkiinnolla. Uusien asiakaspalvelumuotojen kehittäminen jäsenten auttamiseksi on kassoille tärkeää, toteaa toiminnanjohtaja Niina Jussila Työttömyyskassojen Yhteisjärjestöstä.

Uusi Kysy työttömyysturvasta asiantuntijoilta -keskustelupalsta sijaitsee Suomi24.fi:n Yhteiskunnan tuet ja avustukset -osiossa. Palstalla vastaavat Teppo Työkkäristä, Kirsi Kelasta ja Tiina Työttömyyskassasta. Nimimerkkien takana on joukko työttömyysturva-asiantuntijoita eri puolilta Suomea. Asiantuntijat vastaavat palstalla arkisin työaikana mahdollisimman moniin asiakkaita hyödyttäviin kysymyksiin.

Palstan kohderyhmänä ovat erityisesti työttömäksi joutumassa olevat tai vasta työttömäksi jääneet henkilöt.  Kysymyksiin vastataan yleisellä tasolla. Henkilökohtaisiin tilanteisiin vastaajat eivät voi ottaa kantaa.

Kysy työttömyysturvasta asiantuntijoilta -keskustelupalsta on avoinna huhtikuun alusta kesäkuun loppuun. Tämän jälkeen kartoitetaan kokemuksia ja pohditaan, kannattaisiko samantyyppistä palvelua tarjota myös tulevaisuudessa.

Työttömyysturvan neuvontapalsta löytyy osoitteesta www.suomi24.fi/kysytyöttömyysturvasta

Lisätietoja:

Työ- ja elinkeinoministeriö
kehitysjohtaja Heikki Ravantti,
puh. 050 396 0175
etunimi.sukunimi@tem.fi

Kela
viestintäpäällikkö Seija Kauppinen
puh. 020 634 41424, 040 772 7835
etunimi.sukunimi@kela.fi

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ
toiminnanjohtaja Niina Jussila
puh. 09 7744 0011
etunimi.sukunimi@tyj.fi

 

Yrityksestä

Kansaneläkelaitos, Kela, hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kelan asiakkaita ovat kaikki Suomessa asuvat sekä ulkomailla asuvat Suomen sosiaaliturvaan kuuluvat henkilöt.

Tilaa

Liitteet & linkit