Vöyrillä Kelan palvelut jatkossa yhteispalveluna

Report this content

Kelan asiakkaat voivat hoitaa asioitaan kätevästi myös yhteispalvelupisteissä. Vöyrin yhteispalvelupiste on auki maanantaista perjantaihin klo 9–12 ja 13–16.

Kelan Vöyrin toimisto on ollut osana yhteispalvelupistettä Vöyrin kunnan tiloissa (Vöyrintie 18).  Kelan työntekijä on hoitanut asiakaspalvelua kahtena päivänä viikossa. Asiointeja on ollut noin 25 päivässä. Muina päivinä asiakaspalvelusta Vöyrillä on huolehtinut yhteispalvelupisteen palvelusihteeri.

Huhtikuusta lähtien Kelan Vöyrin toimiston palvelut korvataan yhteispalvelulla. Palvelupisteeseen voi kuitenkin edelleen varata perjantaiksi ajan Kelan palveluneuvojalle. Lisäksi asiakkaita palvelee Kelan Vaasan toimisto, joka on avoinna joka arkipäivä klo 9–16.

Kelassa toimistoasiointien määrä on vähentynyt vuodessa noin 300 000:lla. Samalla toimistoasiointi on keskittynyt entistä enemmän kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Monet haluavat hoitaa asioitaan Kelan toimistoajan ulkopuolella, mihin puhelinpalvelu ja verkkopalvelut antavat hyvät mahdollisuudet. Esimerkiksi lapsiperheet, työttömät ja opiskelijat voivat hoitaa kaikki Kela-asiansa verkossa.

Kelan puhelinpalvelu palvelee asiakkaita arkisin kello 8–18. Jos asian hoitaminen vaatii pidempää aikaa, asiakkaalle voidaan varata aika toimistoon tai sopia puhelinajasta. Aika voidaan varata puhelimitse, toimistoissa ja verkossa.


Lisätietoja asiakkaille:
http://www.kela.fi/palvelupisteen-haku

http://www.kela.fi/palvelunumerot


Lisätietoja medialle:
Pohjanmaan vakuutuspiiri,
vakuutuspiirin johtaja Tina Söderman, puh. 020 635 6321 tai 040 554 7382
etunimi.sukunimi@kela.fi

Liitteet & linkit