Yhä useampi hakee lapsiperheen tuet verkossa

Lapsiperheiden keskuudessa verkkoasioinnin suosio on kasvanut huomattavasti vuoden takaisesta. Myös Kelan lapsiperheiden neuvontapalsta on saanut suuren suosion.

Keskimäärin 23 % kaikista perhe-etuuksista haetaan sähköisesti. Vuosi sitten sähköisten hakemusten osuus oli 14 %. Suosituinta verkkoasiointi on vanhempainpäivärahojen hakemisessa. Koko Suomessa jo kolmasosa vanhempainpäivärahoista haetaan verkossa. Luku on kasvanut huimasti vuoden takaisesta. Tuolloin vanhempainpäivärahoista 19 % haettiin verkossa. Myös lastenhoidon tukien hakeminen verkossa on suosittua. Tämän vuoden maaliskuussa 25 % asiakkaista haki tukia verkossa, kun vuotta aikaisemmin osuus oli 15 %. Vähiten verkon kautta haetaan äitiysavusta. Äitiysavustus on joko äitiyspakkaus tai rahallinen avustus hakijan valinnan mukaan. Äitiysavustusta haki maaliskuussa verkossa vain 12 % hakijoista. Vuosi sitten sähköisten hakemusten osuus oli 7 %. Äidit ja isät etsivät internetistä myös tietoa ja vertaistukea uudessa elämäntilanteessa. Kela vastasi tähän neuvonnan tarpeeseen avaamalla maaliskuun alussa Kysy lapsiperheen etuuksista –keskustelupalstan Suomi24-verkkoyhteisöön. Palstalla Kela-Kerttu vastaa lapsiperheiden kysymyksiin. Kela-Kerttuina vuorottelee joukko Kelan perhe-etuuksien asiantuntijoilta eri puolilta Suomea. Vanhemmat löysivät palstan välittömästi. Ensimmäisen kuukauden aikana palstalle lähetettiin 720 viestiä. Kela-Kerttu vastasi kysymyksiin yli 270 kertaa, ja palstaa luettiin yli 30 000 kertaa. Eri kävijöitä palstalla oli maaliskuussa noin 11 000. Palsta on toiminnassa toukokuun loppuun. Kerttuun voi tutustua osoitteessa http://www.kela.fi/kerttu. Kelan toimistoissa vietetään tällä viikolla lapsiperheiden teemaviikkoa. Toimistoissa opastetaan perheitä mm. Kelan asiointipalvelun käytössä. Lisätietoja medialle Kelan viestintä, tiedottaja Salla Suneli, puh. 020 634 1401 etunimi.sukunimi@kela.fi Lisätietoja asiakkaille Lapsiperheiden tukien palvelunumero, puh. 020 692 206 ma–pe klo 8–18

Yrityksestä

Kansaneläkelaitos, Kela, hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kelan asiakkaita ovat kaikki Suomessa asuvat sekä ulkomailla asuvat Suomen sosiaaliturvaan kuuluvat henkilöt.

Liitteet & linkit