Keskimaan edustajiston vaalin tulos, internetäänestys oli varteenotettava vaihtoehto

Keskimaa Osk:n edustajiston vaalin äänestys päättyi 18.3.2009. Ääniä annettiin kaikkiaan 33756, jolloin äänestysaktiivisuus oli 34,4 prosenttia. Äänistä 14 % annettiin internetin välityksellä. Internetäänestämisen lisäksi uutena palveluna jäsenille tarjottiin asiakkaiden toivoma nykyaikainen lisäpalvelu, vaalikone, jossa pystyi vertailemaan ehdokkaiden näkemyksiä.

Vaalissa oli äänioikeutettuja kaikkiaan 98 152, mikä on noin 20 000 enemmän kuin edellisissä, vuonna 2005 toimitetussa vaalissa. Silloin äänioikeuttaan käytti 33,7 prosenttia Keskimaan jäsenistä.
– Äänestysaktiivisuuden ja ehdokasmäärän kasvu osoittavat, että asiakasomistajat haluavat vaikuttaa Keskimaan toimintaan ja palveluihin. Toimialajohtaja Kimmo Jantunen arvioi sähköisen äänestysmahdollisuuden lisänneen äänestysaktiivisuutta.

Keskimaa on toinen osuuskauppa, joka on tarjonnut näin laajalle äänestäjäjoukolle mahdollisuuden myös internetissä äänestämiseen. Äänestysjärjestelmää suunniteltaessa valittiin äänestäjän henkilöllisyyden varmistamiseksi järjestelmä, jossa äänestäjä kirjautuu äänestyksen nettisivustolle omilla pankkitunnuksillaan.

Vaalipalvelukokonaisuuden Keskimaalle tuotti Itella Oyj (Posti), jolloin parhaiten voitiin taata koko äänestysprosessin luotettavuus.

– Valitessamme tämän uuden äänestystavan olimme tietysti monien kysymysten edessä. Vaaleja suunniteltaessa kiinnitettiin erityistä huomiota äänestäjän vaalisalaisuuden säilymiseen, sekä sen varmistamiseen, että kukaan ei pääse äänestämään vaaleissa kahdesti. Osa tätä varmistusta oli, että äänestäjät rekisteröitiin äänestystavan mukaan. Annettua ääntä ei missään vaiheessa voitu yhdistää äänestäjään, toteaa Kimmo Jantunen.

Nuoret äänestivät odotetusti innokkaammin internetissä. Miehet äänestivät netissä suhteellisesti innokkaammin kuin naiset.

Tulokset
Keskimaa Osk:n edustajiston vaaleissa valittiin osuuskaupan ylin päättävä elin. 100-jäsenisen edustajiston toimikausi on neljä vuotta ja alkaa välittömästi.

Kymmenen eniten ääniä saanutta ehdokasta:

Piilonen Matti, Saarijärvi, jäsenalue 3, ääniä 534
Pulli Terhi, Jyväskylä, jäsenalue 2, ääniä 446
Lindqvist Antti, Kangasniemi, jäsenalue 1, ääniä 425
Tuupainen Kauko, Jyväskylä, jäsenalue 2, ääniä 420
Vesterinen Eija, Viitasaari, jäsenalue 3, ääiniä 382
Pekkarinen Raija, Jyväskylä, jäsenalue 2, ääniä 357
Taipale Jouko, Viitasaari, jäsenalue 3, ääniä 337
Piitulainen Maija, Äänekoski, jäsenalue 3, ääniä 283
Sipinen Raija, Jyväskylä, jäsenalue 2, ääniä 276
Messala Jaana, Jämsä, jäsenalue 1, ääniä 244


Edustajistoon valittiin 58 naista ja 42 miestä. Uusia edustajiston jäseniä on valittujen joukossa 51. Nuorin edustajiston jäsen on 27-vuotias ja vanhin 78. Edustajiston kokoonpano vastaa monipuolisuudessaan ja voimasuhteissaan hyvin toimialueen väestöä.

Keskimaan edustajiston jäsenet saavat kokouspalkkion ja muutoin samat edut kuin muutkin asiakasomistajat - Bonuksen, ylijäämänpalautuksen ja maksutapaedun.

Vaalin tulokset kokonaisuudessaan ja kaikkien ehdokkaiden saamat äänimäärät julkaistaan 25.3.2009 kello 00.01 osoitteissa www.s-osuuskauppavaalit.fi ja www.keskimaa.fi

Liitteessä on edustajiston varsinaisiksi jäseniksi valitut.

Lisätietoja:
Keskimaa Osk
Toimialajohtaja Kimmo Jantunen, 050 347 8907
Asiakkuuspäällikkö Jari Kivimäki, 050 561 1521
Keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtaja Tapio Salmi, 0400 644 128
Keskusvaalilautakunnan sihteeri Ritva Harju, 050 561 1541
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ahti Ruoppila, 040 540 3185 (matkoilla)

Tilaa

Liitteet & linkit