Keskimaan kaikki kaupat kiinni lakkopäivänä

Keskimaa Osk:n kaikki kaupat ovat kiinni tämän viikon perjantaina 16.4., mikäli kaupan alan vuorokauden pituinen lakko toteutuu.

Olemme päätyneet yhtenäiseen linjaan koko toimialallamme. Pidämme Salet, S-marketit, Prismat, Kodin Terran ja Sokoksen suljettuina lakkopäivän ajan. Tilanne on hyvin poikkeuksellinen, sillä viimeksi kaupan ala on ollut laajemmassa lakossa vuonna 1984, korostaa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Raija Rantanen. Keskimaassa market- ja tavaratalokauppa työllistää lähes 65 prosenttia koko henkilöstöstä, yhteensä reilut 1 200 henkilöä. Järjestäytymisaste on korkea, eikä myymälöitä ole mahdollista pitää avoimina vain esimiesten ja ammattiliittoon kuulumattomien työhalukkaiden henkilöiden voimin. – Lakko on force major –tilanne Keskimaalle. Lakossa ovat myös vartijat, emmekä voisi taata näin poikkeuksellisessa tilanteessa asiakkaillemme ja henkilöstöllemme turvallisia asiointi- ja työskentelyolosuhteita. Käytännössähän tämä merkitsee sitä, että kiinteistöjemme ulko-ovet pystyvät lakkopäivänä kiinni, eli myös kauppakeskuksissamme toimivat vuokralaiset sulkevat ovensa. – Asetamme turvallisuuden etusijalle huolimatta siitä, että lakon taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan erittäin merkittävät. Raija Rantanen arvelee perjantain myynnin menetyksen korvautuvan ainakin osittain torstain ja lauantain kasvavilla myynneillä. – Olemme varautuneet lakkopäivän molemmin puolin isompiin asiakasmääriin tavan-omaista reippaammilla tavaratilauksilla. Myynnistä osa tulee siirtymään myös Keskimaan ABC-liikennemyymälöihin. – Lakko ei koske liikennemyymälöitä, jotka kuuluvat eri työehtosopimuksen piiriin. ABC-liikennemyymälät palvelevat perjantaina normaaliin tapaan ympäri vuorokauden, toimialajohtaja muistuttaa. Lisätietoja: Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Raija Rantanen, 050 539 9383

Tilaa

Liitteet & linkit