Muurasjärven Salelle jatkoaika

Keskimaa Osk jatkaa Pihtiputaan Muurasjärven Salen ja ABC-automaatin toimintaa vuodenvaihteen yli tammikuun puolelle. Neuvottelut mahdollisen jatkajan kanssa ovat kuitenkin edelleen kesken, joten pidämme Salen ja ABC:n toiminnassa siihen saakka, kunnes asia on ratkennut suuntaan tai toiseen.

Keskimaa Osk jatkaa Pihtiputaan Muurasjärven Salen ja ABC-automaatin toimintaa vuodenvaihteen yli tammikuun puolelle. Neuvottelut mahdollisen jatkajan kanssa ovat kuitenkin edelleen kesken, joten pidämme Salen ja ABC:n toiminnassa siihen saakka, kunnes asia on ratkennut suuntaan tai toiseen, Keskimaan vähittäiskaupan toimialajohtaja Kimmo Jantunen toteaa. Käytännössä jatkoaika tulee olemaan todennäköisesti joidenkin viikkojen mittainen. – Olemme valmiita luopumaan kiinteistöstä, koneista, kalustosta ja varastosta erittäin edullisin ehdoin. Kauppatoiminnan jatkaminen edellyttää kuitenkin uudelta yrittäjältä myös muita sitoumuksia, joiden selvittämiseen haluamme antaa riittävästi aikaa, Jantunen perustelee. Pyrkimyksenä on löytää Muurasjärvelle kyläkauppias, joka on valmis toiminnan pitkäjänteiseen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Keskimaa on saanut syksyn aikana Muurasjärven liiketoiminnoista kiinnostuneilta muutamia yhteydenottoja. Erään ostajaehdokkaan kanssa neuvottelut etenivät pitkälle, mutta kariutuivat viimemetreillä marraskuussa. – Toivomme vilpittömästi, että uusi neuvottelukumppanimme päätyy kyläläisten kannalta suotuisaan lopputulokseen ja kauppatoiminta jatkuu yrittäjävetoisena. Lisätietoja: Toimialajohtaja Kimmo Jantunen, 050 347 8907

Tilaa

Liitteet & linkit