Fennian Pohjoisen alueen maksutulo kasvoi

Report this content

Fennian Pohjoisen alueen yritysasiakasliiketoiminnan maksutulo kasvoi vuoden 2015 nollatasosta 3,4 prosenttia, koko vakuutusalan kasvun ollessa prosentin tasoa. Myös kotitalousasiakasliiketoiminnassa kasvu oli 3,4 prosenttia, joka oli kuitenkin selvästi edellisvuotta maltillisempaa. Tämä johtui kilpailutilanteen kiristymisestä erityisesti vuoden 2016 jälkipuoliskolla.

– Fennia on perinteikäs ja vahva yritysten vakuuttaja Pohjois-Suomessa. Keväällä 2016 näkyivät Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa ensimmäiset selvät positiiviset signaalit yrityselämän virkistymisestä. Suhdanteiden muutos näkyi erityisesti syklisillä aloilla, kuten rakentamisessa ja konepajateollisuudessa. Hyödyimme tästä yleisestä taloustilanteen kehityksestä, toteaa Fennian Pohjoisen alueen aluejohtaja Kimmo Hyvärinen.

– Alan keskimääräistä vahvempi kasvu on jatkunut Fennian Pohjoisella alueella jo usean vuoden ajan ja asiakasvolyymit ovat nyt ennätystasolla niin yritys- kuin kotitalousasiakkaissa. Haluan esittää tästä kehityksestä vilpittömät kiitokset kaikille uskollisille asiakkaillemme, upealle henkilöstöllemme sekä muille erinomaisille kumppaneillemme, kuten Danske Bankille, Elolle ja Eteralle sekä Suomen Yrittäjille.

Pohjoisessa hyvä kasvu, mutta kannattavuutta nakersi negatiivinen suurvahinkojen kehitys

Huolimatta siitä, että Fennian riskisuhde on pysynyt edellisvuosien tapaan hyvällä tasolla, oli vuosi 2016 poikkeava edellisiin vuosiin verrattuna niin suurvahinkojen kuin näiden seurauksena maksettavien korvausten näkökulmasta.

– Vakuutusliiketoiminnan luonteeseen kuuluvat myös suurvahingot ja juuri näiden merkittävien vahinkotapahtumien vuoksi vakuutuksia otetaan, turvaamaan niitä asioita, jotka ovat ihmisille tärkeimpiä, ja varmistamaan yritystoiminnan jatkuminen, sanoo Hyvärinen.

Yritysliiketoiminnan uusmyynti kasvoi vahinkovakuuttamisessa yleisen taloustilanteen ja henkilökunnan aktiviteetin kasvun seurauksena peräti 8,4 prosenttia, mutta kotitalousasiakkuuksien osalta uusmyyntimme laski vuoden 2015 ennätystasosta 4,4 prosenttia.

Fennian Pohjoisella alueella maksettiin korvauksia asiakkaille vuonna 2016 lähes 23 miljoonaa euroa. Alueen asiakkaille maksettiin korvauksia noin 13 600 eri vahinkotapahtuman seurauksena, maksettujen vahinkokappaleiden määrä kasvoi nousi 2,2 prosenttia.

Vapaaehtoinen eläkevakuuttaminen ja varainhoito

Fennian Pohjoisen alueen varainhoito- ja yritysten vapaaehtoinen eläkevakuutusliiketoiminta jatkoi edelleen kasvua edelliseen vuoteen verrattuna.

– Ryhmäeläkevakuutuksia tehtiin selvästi edellisiä vuosia enemmän yritysasiakkaittemme sitouttaessa avainhenkilöitään ratkaisuillamme. Kasvussa olivat myös riskihenkivakuutusten myynti ja maksutulo, Hyvärinen kertoo.

Fennian operatiivinen tulos oli hyvä

Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian operatiivinen tulos parani vuonna 2016. Vahinkomenojen pienentymisestä johtuen yhtiön riskisuhde aleni.

Yhtiön liikevoitto oli 0,1 miljoonaa euroa (87,9 milj. euroa). Vertailuvuoden liikevoittoon vaikuttivat merkittävästi sijoitusten myyntivoitot. Vakuutusteknistä tulosta rasitti vastuuvelkaperusteiden muutos, joka pienensi liikevoittoa 20 miljoonalla eurolla (7 milj. eurolla). Muilta osin vakuutustekninen tulos kehittyi edelleen myönteiseen suuntaan.

– Fennian onnistuneiden kumppanuuksien avulla on voitu tehostaa ja sujuvoittaa toimintaa, kohdata asiakas siellä, missä se on hänelle luontevinta ja tarjota vahingosta selviytymisen palveluja, kun tilanne sitä vaatii. Vuosia jatkunut hyvä yhteistyö Danske Bankin kanssa on tuonut meille yhteisiä asiakkuuksia ja terveydenhoidon sekä korjausyritysten kanssa tarjoamme asiantuntevaa ja nopeaa apua vahinko-, sairaus- tai tapaturmatapauksissa, kertoo Fennian toimitusjohtaja Antti Kuljukka.

Vakuutustoiminta

Vahinkovakuutuksen vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta oli 417 miljoonaa euroa (429 milj. euroa).

Ensivakuutuksen maksutulo aleni 417,0 miljoonaan euroon (429,0 milj. euroa). Tulevan jälleenvakuutuksen maksutulo oli 0,3 miljoonaa euroa (0,4 milj. euroa).

Yhtiö päätti alentaa vastuuvelan diskonttauksessa käytettävää laskuperustekorkoa 2,0 prosenttiin (2,4 %). Tämän johdosta vastuuvelka kasvoi 30 miljoonaa euroa.

Tilivuoden lopussa toteutettiin myös muita vastuuvelkaperusteiden muutoksia, jotka puolestaan alensivat korvauskuluja 10 miljoonalla eurolla. Nämä kertaluontoiset erät heikensivät tilikauden yhtiötasoista riski- ja vahinkosuhdetta 4,8 prosenttiyksikköä. Vertailuvuoden korvauskuluihin sisältyi kertaluonteista vastuuvelkakasvua 7 miljoonaa euroa, joka heikensi vertailuvuoden riski- ja vahinkosuhdetta 1,7 prosenttiyksikköä. 

Yhtiön yhdistetty kulusuhde oli 100,9 prosenttia (98,5 %). Yhtiön operatiivinen yhdistetty kulusuhde aleni ja oli 94,7 prosenttia (96,7 %), josta vahinkojen osuus (riskisuhde) oli 62,2 prosenttia (65,9 %) ja liikekulujen sekä korvausten käsittelykulujen osuus (toimintakulusuhde) oli 32,5 prosenttia (30,9 %).

Sijoitustoiminta               

Yhtiön sijoitustuotto käyvin arvoin oli 42 miljoonaa euroa (59 milj. euroa) ollen 2,7 prosenttia (3,9 %) sijoitetulle pääomalle. Yhtiön tulokseen kirjatut sijoitusten nettotuotot olivat 17 miljoonaa euroa (95 milj. euroa).

Liitteet:

Tulosanalyysi ja sijoitusten jakauma 2016 (pdf)

Lisätietoja:

Kimmo Hyvärinen, aluejohtaja, kimmo.hyvarinen@fennia.fi, 040 742 2185

Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden asiantuntija. Tarjoamme yrityksille, yrittäjille ja kotitalouksille niiden tarvitsemat riskienhallinta-, vakuutus- ja varainhoitopalvelut. Fennia-konserniin kuuluu kolme yhtiötä: vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia, vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia ja varainhoidollisia palveluja tarjoava Fennia Varainhoito Oy.