Positiivinen vuosi Fennian Kaakkoisella alueella

Fennian Kaakkoisella alueella vuosi oli positiivinen. Fennian asiakkaaksi tuli alueella 2200 uutta kotitaloutta. Yrityspuolella asiakaskehitys oli maltillisempaa. Korvausmeno pysyi hyvällä tasolla.

Myynnin kehitys oli 4 prosenttia, mikä johti alueella noin 1 prosentin maksutulon kehitykseen edellisestä vuodesta. Korvausmeno pysyi hyvällä tasolla, mistä Kaakkoisen alueen aluejohtaja Jouni Ukkonen kiittää erityisesti yritysten kanssa tehtyä yhteistyötä.

– Asiakkaiden kanssa tehtävä riskienhallintatyö on erityisen tärkeää. Työn tulokset ovat omalta osalta vaikuttaneet vuoden 2016 tulokseen. Yrityksen omaisuus kannattaa aina riskikartoittaa huolellisesti.

Fennian Kaakkoisen alueen yrityspuolen maksutulon kehitys oli maltillista. Syyksi Ukkonen arvelee sitä, että yritysten investointihalukkuus on ollut edelleen rajallista. Sen sijaan kotitaloussegmentissä Fenniaan asiakkuuden solmi Kaakkoisella alueella 2200 uutta asiakasta.

– Erityisen ilahduttavaa on, että kotitalousasiakkaiden asiakaspysyvyys oli korkeaa luokkaa, Ukkonen kiittelee.

Fennian operatiivinen tulos oli hyvä

Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian operatiivinen tulos parani vuonna 2016. Vahinkomenojen pienentymisestä johtuen yhtiön riskisuhde aleni.

Yhtiön liikevoitto oli 0,1 miljoonaa euroa (87,9 milj. euroa). Vertailuvuoden liikevoittoon vaikuttivat merkittävästi sijoitusten myyntivoitot. Vakuutusteknistä tulosta rasitti vastuuvelkaperusteiden muutos, joka pienensi liikevoittoa 20 miljoonalla eurolla (7 milj. eurolla). Muilta osin vakuutustekninen tulos kehittyi edelleen myönteiseen suuntaan.

– Fennian onnistuneiden kumppanuuksien avulla on voitu tehostaa ja sujuvoittaa toimintaa, kohdata asiakas siellä, missä se on hänelle luontevinta ja tarjota vahingosta selviytymisen palveluja, kun tilanne sitä vaatii. Vuosia jatkunut hyvä yhteistyö Danske Bankin kanssa on tuonut meille yhteisiä asiakkuuksia ja terveydenhoidon sekä korjausyritysten kanssa tarjoamme asiantuntevaa ja nopeaa apua vahinko-, sairaus- tai tapaturmatapauksissa, kertoo Fennian toimitusjohtaja Antti Kuljukka .

Vakuutustoiminta

Vahinkovakuutuksen vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta oli 417 miljoonaa euroa (429 milj. euroa).

Ensivakuutuksen maksutulo aleni 417,0 miljoonaan euroon (429,0 milj. euroa). Tulevan jälleenvakuutuksen maksutulo oli 0,3 miljoonaa euroa (0,4 milj. euroa).

Yhtiö päätti alentaa vastuuvelan diskonttauksessa käytettävää laskuperustekorkoa 2,0 prosenttiin (2,4 %). Tämän johdosta vastuuvelka kasvoi 30 miljoonaa euroa.

Tilivuoden lopussa toteutettiin myös muita vastuuvelkaperusteiden muutoksia, jotka puolestaan alensivat korvauskuluja 10 miljoonalla eurolla. Nämä kertaluontoiset erät heikensivät tilikauden yhtiötasoista riski- ja vahinkosuhdetta 4,8 prosenttiyksikköä. Vertailuvuoden korvauskuluihin sisältyi kertaluonteista vastuuvelkakasvua 7 miljoonaa euroa, joka heikensi vertailuvuoden riski- ja vahinkosuhdetta 1,7 prosenttiyksikköä. 

Yhtiön yhdistetty kulusuhde oli 100,9 prosenttia (98,5 %). Yhtiön operatiivinen yhdistetty kulusuhde aleni ja oli 94,7 prosenttia (96,7 %), josta vahinkojen osuus (riskisuhde) oli 62,2 prosenttia (65,9 %) ja liikekulujen sekä korvausten käsittelykulujen osuus (toimintakulusuhde) oli 32,5 prosenttia (30,9 %).

Sijoitustoiminta               

Yhtiön sijoitustuotto käyvin arvoin oli 42 miljoonaa euroa (59 milj. euroa) ollen 2,7 prosenttia (3,9 %) sijoitetulle pääomalle. Yhtiön tulokseen kirjatut sijoitusten nettotuotot olivat 17 miljoonaa euroa (95 milj. euroa).

Liitteet:

Tulosanalyysi ja sijoitusten jakauma 2016 (pdf)

Lisätietoja:

Jouni Ukkonen, aluejohtaja, jouni.ukkonen@fennia.fi, 0400 219 322

Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden asiantuntija. Tarjoamme yrityksille, yrittäjille ja kotitalouksille niiden tarvitsemat riskienhallinta-, vakuutus- ja varainhoitopalvelut. Fennia-konserniin kuuluu kolme yhtiötä: vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia, vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia ja varainhoidollisia palveluja tarjoava Fennia Varainhoito Oy.

Yrityksestä

Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden asiantuntija. Tarjoamme yrityksille, yrittäjille ja kotitalouksille niiden tarvitsemat riskienhallinta-, vakuutus- ja varainhoitopalvelut. Fennia-konserniin kuuluu kolme yhtiötä: vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia, vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia sekä varainhoidollisia palveluja tarjoava Fennia Varainhoito Oy.