Anna Pietiläinen K-Market Tietolantien kauppiaaksi

Report this content

KESKO ALUETIEDOTE 20.1.2017

Lohjan Virkkalassa sijaitsevan K-Market Tietolantien (os. Tietolantie 1) kauppiaana aloittaa 12. helmikuuta Anna Pietiläinen (36). Tuoreelta K-kauppiaalta löytyy kokemusta kaupan alalta kymmenen vuoden ajalta.

"Odotan innolla asiakkaisiin ja kaupan henkilökuntaan tutustumista. Lähden kehittämään kauppaa ja sen valikoimaa asiakaspalautteiden perusteella. Tavoitteena on rakentaa kauppa, josta ei tarvitse lähteä ostoksille muualle. Tavoitteenani on myös, ettei kaupasta tarvitse lähteä töihin muualle, eli viihtyisän työyhteisön luominen on minulle tärkeää", tuore K-kauppias Anna Pietiläinen toteaa.

K-Market Tietolantien valtteja ovat helppo asiointi, ystävällinen palvelu ja laadukas valikoima. "Ruokakauppa-asioinnin yhteydessä meillä pystyy myös kätevästi hoitamaan muun muassa postiasiat ja veikkaamisen", Anna vinkkaa.

K-Market Tietolantie on Anna Pietiläisen ensimmäinen kauppapaikka. Kokemusta kaupan alalta löytyy kuitenkin lähes kymmenen vuoden ajalta.

"Valmistuttuani tekniikan alalta siirryin kymmenen vuoden ajaksi ostajaksi vaihdeteollisuuden pariin. Monipuolinen työ ja mahdollisuus toimia yrittäjänä saivat minut kuitenkin hakeutumaan takaisin kaupan alalle. Toivotan kaupan uudet ja vanhat asiakkaat tervetulleiksi ostoksille ja vaihtamaan ajatuksia!" Anna kannustaa.

Anna Pietiläisen perheeseen kuuluvat puoliso ja kolme lasta. Kuva K-kauppias Anna Pietiläisestä liitteenä.

Lisätietoja:
K-kauppias Anna Pietiläinen, puh. 040 736 9294.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia