Jaana Taskila ja Jussi Saukkoriipi kolmen K-Marketin kauppiaiksi Oulussa

Report this content

KESKO ALUETIEDOTE 24.10.2016

Kemin Syväkankaan K-Market Messin kauppiaat Jaana Taskila (55) ja Jussi Saukkoriipi (48) jättävät marraskuussa Kemin taakseen ja aloittavat K-Market Hönttämäen kauppiaina Oulussa. Talven aikana kauppiaspari ottaa vastuulleen myös K-Market Pyykösjärven ja K-Market Haapalehdon.

Kaikki kolme kauppaa on muutettu hiljattain Valintataloista K-Marketeiksi, ja kauppojen työllistämät noin 20 työntekijää siirtyvät kauppiaiden palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kauppiaspari lähtee kehittämään ruokakauppojen valikoimia yhdessä asiakkaiden ja ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa.

"Toivomme asiakkailta runsaasti vinkkejä tuotevalikoiman kehittämiseksi. Pyrimme muun muassa lisäämään luomua, gluteenitonta ja vegaaneille sopivia tuotteita kaikkiin kolmeen kauppaan", K-kauppias Jaana Taskila sanoo. Hönttämäen K-Marketiin on suunnitteilla kalusteuudistuksia leivän, hedelmien ja vihannesten osalta, ja muitakin kauppoja tullaan uudistamaan tarpeen mukaan.

"Synnynnäiseksi kauppiaaksi" itseään kuvaileva Jaana Taskila aloitti harjoittelun kauppiasuraa varten jo 10-vuotiaana mummonsa jäätelökioskissa. "Pikkuisen näkyi päätä tiskin yli ja jännitti, mutta nyt huomaan että jännitys on vähitellen lauennut", Jaana kertoo.

Ensimmäinen oma yritys syntyi 17-vuotiaana, kun Jaana lähti vetämään omaa Kipsa-elintarvikekioskia. Kokemusta on sittemmin kertynyt myös huoltoasema-, kahvila- ja pikaruokaravintolayrittäjyydestä. Vuodesta 2013 lähtien Jaana on toiminut K-kauppiaana. Kauppiaana ja yrittäjänä toimimisessa Jaanaa kiehtoo ennen kaikkea oma vapaus. Puoliso Jussi täydentää kauppiasparin osaamista IT-taustallaan.

Työn ohella Jaana Taskilan sydäntä lähellä ovat extreme-harrastukset. "Harrastan muun muassa laitesukellusta, pitkiä vaelluksia erämaissa vailla yhteyksiä muuhun maailmaan sekä matkailua maailman ääriin", Jaana sanoo. Perheeseen kuuluvat myös kaksi aikuista tytärtä, puoliso Jussin 12-vuotias tytär sekä marsu.

Jaana Taskilan ja Jussi Saukkoriipin kaupat Oulussa:

  • K-Market Hönttämäki (os. Ruotutie 3), aloittavat kauppiaina 21.11.2016
  • K-Market Pyykösjärvi (os. Järvenkorvantie 4), aloittavat kauppiaina tammikuussa 2017
  • K-Market Haapalehto (os. Taakakepintie 1), aloittavat kauppiaina maaliskuussa 2017

Kuva K-kauppiaspari Jaana Taskilasta ja Jussi Saukkoriipistä liitteenä.

Lisätietoja:
K-kauppias Jaana Taskila, puh. 040 587 6708.

Noin 900 K-ruokakaupan asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-citymarket, K-supermarket ja K-Market. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia.

Suomen Lähikaupan hankinnan ja laajan K-Market-uudistuksen myötä suomalaisten kuluttajien arvostamat lähikauppapalvelut paranevat merkittävästi. K-Market-ketjun uudistus etenee vauhdilla, kaikki yli 400 K-Marketia ja noin 600 Siwaa ja Valintataloa uudistetaan yhtenäisen ketjubrändin alle. Koko ketju on uudistettu vuoden 2018 loppuun mennessä.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia