K-rauta ja Rautia esittelevät koiranomistajille suunnitellun Ainoakoti HauHausin ja lapsiperheen Omatalo Uniikin Jyväskylän Asuntomessuilla

Koiranomistajille suunniteltu Ainoakoti HauHaus ja lapsiperheen Omatalo Uniikki esittelevät K-raudan ja Rautian tarjoamaa Suomen laajinta talomallistoa Jyväskylän Asuntomessuilla. Kaksi erilaisista lähtökohdista suunniteltua taloa vastaavat kumpikin tavallisten suomalaisten perheiden tarpeisiin. Kummassakin on tavoitteena helppo ja viihtyisä arki. Media pääsee tutustumaan kohteisiin asuntomessujen järjestämässä median ennakkoretkessä 29.4. Jyväskylässä.

Koiranomistajille suunniteltu Ainoakoti HauHaus

Suomessa on noin 650 000 koiraa ja yli miljoona suomalaista elää koirien kanssa. Koirien kanssa eläminen vaikuttaa arkeen ja niinpä Ainoakodin koiramaisesti nimetty HauHaus on suunniteltu kahden espanjanvesikoiran ja heidän omistajiensa lähtökohdista maltillisilla kustannuksilla. Muita suunnittelun lähtökohtia olivat luonnonläheisyys ja ”tavanomaisen valkoisen” välttäminen. Tapetit, laatat ja lattiapinnat on valittu Cellon ja Vallilan tuotevalikoimista. Kodin sisustuskalusteet ja -materiaalit ovat Kodin 1:n valikoimista.

Koirat on otettu huomioon talon pohjaratkaisussa, sisätilojen pintamateriaalivalinnoissa sekä pihasuunnittelussa. Koiraperheen arki on huomioitu monilla pienillä asioilla muun muassa lattiamateriaaleissa, sähköisessä kodinohjausjärjestelmässä, kodinhoitohuoneen suunnittelussa, saunassa ja ovissa. Lämmitys on Hauhausissa toteutettu monipuolisella kaukolämmön, takan, ilmalämpöpumpun sekä vesikiertoisen lattialämmityksen yhdistelmällä. Talon energiatehokkuusluokka on B ja sen E-luku 127. Talon toimintoja, esimerkiksi energiankulutusta, voi seurata ja ohjailla Talotohtori-kotiautomaatiojärjestelmällä. Jyväskylän Asuntomessujen ensimmäisenä valmistuneen talon huoneistoala on 101 m2.

Kodissa on helppohoitoinen ja selkeä koiraystävällinen piha, jossa takapihalla koirille oma lepokeidas ja agility-esteitä. Kasveiksi on valittu myrkyttömiä ja koirankestäviä lajeja. Pieni hyötykasvatusalue on rajattu koirapihan ulkopuolelle.

Hauhaus Ainoakoti.fi -sivuilla: http://www.ainoakoti.fi/kampanjat/hauhaus/
Seuraa HauHausin blogia:
http://www.asuntomessut.fi/blog/hauhaus
Tykkää HauHausista Facebookissa:
https://www.facebook.com/hauhaus2014

Lisätietoja:

K-rauta Palokka, talomyynti, Toni Varonen, puh. 040 310 1336
Tuotepäällikkö Timo Lukkarila, Rautakesko Oy, puh. 010 53 20517

Omatalo Uniikin suunnittelu ottaa kaikki perheenjäsenet huomioon

Omatalo Uniikki on kaksilapsisen perheen turvallinen ja toimiva kaksikerroksinen puurakenteinen koti. Avarassa ja valoisassa kodissa materiaalit huokuvat aitoutta ja maanläheisyyttä. Perhe arvostaa aktiivisen arjen vastapainoksi yhdessäoloa ja kotona puuhastelua, joten pohjaratkaisussa on otettu jokaisen perheenjäsenen tarpeet huomioon.

Näytteillä oleva koti on arkkitehtuuriltaan suunniteltu kestämään aikaa ja sen suunnittelun lähtökohtina on ollut sopeutuvuus rakennettavan ympäristön eri tilanteisiin sekä muunneltavuus tulevien asukkaiden tarpeisiin.

Uniikissa toteutuu puurakentamisen hyödyt ja vaivattomuus yhdistettynä kestävään ajattomaan julkisivuun, jossa on tuulettuva rappauslevyjärjestelmä. Avarat ja toimivat tilat on saatu aikaan toteuttamalla vain osa rakennuksesta kaksikerroksisena, jolloin saadaan tärkeitä neliöitä muun muassa keittiön ja olohuoneen käyttöön.

Omatalon lämmitysmuoto on maalämpö, johon on integroitu jäähdytys maapiiristä. Energiapihin rakennuksen energiatehokkuusluokka on A ja E-luku 134.

75-vuotias Omatalo on ensimmäinen CE-hyväksytty talopakettitoimittaja Suomessa. Puurakenteinen Omatalo on ekologinen ja sen hiilijalanjälki on verrattain pieni.

Uniikki Omatalo.com -sivuilla: http://www.omatalo.com/uutiset/omatalo-uniikki-asuntomessuilla-2014/
Seuraa Omatalo Uniikin Facebook-sivuja:
https://www.facebook.com/OmataloUniikki

Lisätietoja:

K-rauta Tourutorni, talomyynti, Marko Haavisto, puh. 020 7446 729
Myyntipäällikkö Petri Torvinen, Rautakesko Oy, puh. 010 53 20638

K-raudan ja Rautian tarjoaman Suomen laajimman talo- ja loma-asuntovalikoiman tuotemerkit ovat Ainoakoti, Kimara, Kotitalo ja Omatalo. Kotitalo ja Omatalo on kumpikin edustettuna kahdella kohteella myös Loma-asuntomessuilla 23.6.2014 - 6.7.2014 Kalajoen Hiekkasärkillä.

Rautakesko ( http://www.rautakesko.com )
Rauta- ja sisustuskauppaa sekä maatalouskauppaa harjoittavan Rautakeskon vähittäiskauppaketjut ovat K-rauta, Rautia, Byggmakker, Senukai, OMA ja K-maatalous. Rautakesko johtaa ketjujaan, yhdistää niiden ostovoiman, järjestää tehokkaan logistiikan, hankkii kauppapaikat ja takaa kaupoille vahvan markkinointi- ja kehitystuen. Rautakesko toimii Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

Avainsanat:

Yrityksestä

Keskon rauta- ja sisustuskauppa Kesko on Euroopan viidenneksi suurin toimija rauta- ja sisustuskaupan markkinoilla. Sen vähittäiskauppaketjut ovat K-rauta, Rautia, Byggmakker, Senukai, OMA. Rautakesko Yrityspalvelu palvelee rautakaupan suuria yritysasiakkaita. Palvelemme asiakkaitamme vahvan kauppaverkoston lisäksi digitaalisilla palveluilla ja verkkokaupoilla. Kesko toimii rauta- ja sisustuskaupassa Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Rauta- ja sisustuskaupan liikevaihto oli vuonna 2014 lähes 2,2 miljardia euroa ja sen henkilöstömäärä lähes 9000. Rauta- ja sisustuskauppa –liiketoiminto on osa Keskon rauta- ja erikoiskaupan toimialaa. Lue lisää www.kesko.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit