Rautakeskolle puutavaran vastuullisesta alkuperästä kertova PEFC-sertifikaatti

RAUTAKESKON LEHDISTÖTIEDOTE 16.12.2013 klo 15.00

Auditoijana toiminut Inspecta on myöntänyt puun vastuullisesta alkuperästä kertovan PEFC-sertifikaatin kahdeksassa maassa toimivalle ja niissä kuutta rautakaupan vähittäiskauppaketjua johtavalle Rautakeskolle. Sertifioinnin piirissä ovat Rautakeskon Suomessa toimittamat mänty- ja kuusisahatavara, niistä tehdyt jalosteet sekä MDF-levyt.

- Sertifikaatin hakeminen on osa Keskon yhteiskuntavastuuta ja tapaa toimia. Toimintamme on täyttänyt vastuullisuuden vaatimukset tälläkin hetkellä, sillä olemme toimineet tavarantoimittajien kanssa, joilla sertifiointi on kunnossa. Nyt olemme varmistaneet toiminnan tason myös ulkopuolisen auditoinnin kautta, kertoo International Category Manager Kimmo Halinen Rautakeskosta.

Rautakeskon asiakkaille PEFC-merkin käyttöoikeus on lupaus siitä, että heille toimitettu puutavara on peräisin kestävän metsänhoidon periaattein hoidetuista metsistä. PEFC on maailman suurin metsäsertifiointijärjestelmä. Sen kriteerien mukaisesti on maailman metsistä sertifioitu tällä hetkellä 249 miljoonaa hehtaaria. Suomessa määrä on 20,7 miljoonaa hehtaaria.

Suomessa toimiva Rautakeskon Yrityspalvelu palvelee rakennusalan ammattilaisia yhdessä ketjumyymälöiden kanssa. Sen asiakkaita ovat esimerkiksi valtakunnalliset rakennusliikkeet, teollisuus ja kunnat. Halinen kertoo, että sertifioinnilla tuetaan myös asiakkaiden mahdollisuuksia toimia vastuullisesti.

- Ajatuksena on lisätä sertifioinnin piiriin uusia tuoteryhmiä ainakin puupohjaisten levyjen osalta. Ensimmäinen askel otettiin Suomessa. Jatkossa kartoitamme sertifiointitilannetta ja  -mahdollisuuksia myös muissa toimintamaissamme Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa sekä Baltian maissa.

Kuvia sertifikaatin luovutustilaisuudesta löydät osoitteesta: http://aineistopankki.kesko.fi (Ajankohtaista-kansio)

Lisätietoja:

International Category Manager Kimmo Halinen, Rautakesko Oy, puh. 010 53 20260

Pääsihteeri Auvo Kaivola, PEFC Suomi - Suomen Metsäsertifiointi ry, puh. +358-(0)400-765437 email. auvo.kaivola@pefc.fi

www.kesko.fi/pefc

www.pefc.fi

Rautakesko (http://www.rautakesko.com)
Rauta- ja sisustuskauppaa sekä maatalouskauppaa harjoittavan Rautakeskon vähittäiskauppaketjut ovat K-rauta, Rautia, Byggmakker, Senukai, OMA ja K-maatalous. Rautakesko johtaa ketjujaan, yhdistää niiden ostovoiman, järjestää tehokkaan logistiikan, hankkii kauppapaikat ja takaa kaupoille vahvan markkinointi- ja kehitystuen. Rautakesko toimii Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

PEFC (http://www.pefc.fi)
PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification schemes) on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsätaloutta kaikkialla maailmassa. Noin kymmenen prosenttia maailman metsistä on sertifioitu.

Avainsanat:

Yrityksestä

Keskon rauta- ja sisustuskauppa Kesko on Euroopan viidenneksi suurin toimija rauta- ja sisustuskaupan markkinoilla. Sen vähittäiskauppaketjut ovat K-rauta, Rautia, Byggmakker, Senukai, OMA. Rautakesko Yrityspalvelu palvelee rautakaupan suuria yritysasiakkaita. Palvelemme asiakkaitamme vahvan kauppaverkoston lisäksi digitaalisilla palveluilla ja verkkokaupoilla. Kesko toimii rauta- ja sisustuskaupassa Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Rauta- ja sisustuskaupan liikevaihto oli vuonna 2014 lähes 2,2 miljardia euroa ja sen henkilöstömäärä lähes 9000. Rauta- ja sisustuskauppa –liiketoiminto on osa Keskon rauta- ja erikoiskaupan toimialaa. Lue lisää www.kesko.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit