Heidi Merikalla-Teir nimitetty Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan pääsihteeriksi

Report this content

Keskuskauppakamari panostaa välimieslautakunnan toimintojen  kehittämiseen nimittämällä välimieslautakunnan pääsihteeriksi asianajaja Heidi Merikalla-Teirin 2.2.2015 alkaen.

Varatuomari, MBA Merikalla-Teir on aikaisemmin toiminut Asianajotoimisto Boreniuksen Specialist Partnerina. Hän saa Keskuskauppakamarin välimieslautakunnassa vastuulleen välimieslautakunnan toiminnan  ja markkinoinnin koordinoinnin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

"Välimiesmenettelyn merkitys liike-elämän riitojen ratkaisutapana kasvaa vuosi vuodelta. Välimieslautakunnan uusitut välimiesmenettelysäännöt vastaavat parhaita kansainvälisiä käytäntöjä ja toimivat erittäin hyvin sekä kotimaisten että kansainvälisten riitojen ratkaisussa. Yhdessä tehokkaan käsittelyn ja asiantuntevien välimiesten määräämisen kanssa ne luovat erinomaisen pohjan lähteä kasvattamaan suomalaisen välimiesmenettelyosaamisen tunnettuutta myös kansainvälisesti", Merikalla-Teir sanoo.

Nimityksellä Keskuskauppakamari vahvistaa merkittävästi asiantuntemustaan välimiesmenettelyssä. Välimieslautakunta on kehittänyt määrätietoisesti toimintaansa viimeisen kahden vuoden aikana uusimalla välimiesmenettelysääntönsä, monipuolistamalla hallituksensa kokoonpanoa ja kehittämällä sisäisiä toimintaprosessejaan. 

“Perusta on nyt rakennettu. Merikalla-Teirin käytännön kokemus väli- ja asiamiehenä toimimisesta antaa hänelle erinomaiset eväät viedä lautakunnan toimintaa eteenpäin. Hänen taustansa riidanratkaisuun ja välimiesmenettelyyn erikoistuneena asianajajana tuo erinomaista tietotaitoa Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan sihteeristöön”, Keskuskauppakamarin itsesääntely-yksikön johtaja Anne Horttanainen kertoo.

Välimiesmenettely on liike-elämän riitojen nopea, kustannustehokas ja luottamuksellinen ratkaisukeino. Välimiesmenettelystä sovitaan tyypillisesti pääsopimukseen otettavalla välityslausekkeella. Keskuskauppakamarin välimieslautakunta hallinnoi kotimaisia ja kansainvälisiä menettelyjä pitkällä ja monipuolisella kokemuksella. Lautakunta toimii Keskuskauppakamarin yhteydessä, mutta on siitä toiminnallisesti riippumaton.

Lisätietoja:

Keskuskauppakamarin itsesääntelystä vastaava johtaja Anne Horttanainen, p. 040 510 4907

http://arbitration.fi/